Iäkkäille ihmisille ja mielenterveyskuntoutujille tulisi turvata nykyistä paremmin ympärivuorokautiseen hoitoon pääsy. Tällä hetkellä yhteiskunnassamme on iso joukko ihmisiä, jotka tarvitsisivat ympärivuorokautista hoitoa, muttei heille sellaista myönnetä. Näiden ihmisryhmien omaiset ovat huolissaan ja monet omaiset ovat voimiensa äärirajoilla pyrkiessään huolehtimaan huonokuntoisesta läheisestään.

On helppo sanoa kodin olevan aina ihmiselle paras paikka asua. Tällä hetkellä tosielämässä tapahtuu kuitenkin tilanteita, missä kotona asuminen ja avohoito eivät vastaa huolenpidon tarpeisiin.

Elävästä elämästä oleva esimerkki kertoo karua todellisuutta. Ihmiselle, joka kertoi avoimesti lääkärille pelkäävänsä tappavansa itsensä, ei myönnetty hoitopaikkaa, vaikka henkilö sitä pyysi. Tämä johti itsemurhan yrittämiseen. Onnekkaasti omaiset sattuivat vierailemaan yksinasuvan henkilön luona ajoissa. Tämän itsemurhayrityksen jälkeenkin ympärivuorokautista hoitopaikkaa täytyi vaatia vedoten lääkärin vastuuseen ja voimassa olevaan lainsäädäntöön, sillä hoitava taho olisi kotiuttanut henkilön muutaman päivän päästä. Kun oman avuntarpeen ilmaisemaan kykenevän kohdalla todellisuus on tällainen, mitä se onkaan niiden henkilöiden kohdalla, jotka eivät kykene avuntarvettaan ilmaisemaan tai joilla ei ole sellaisia omaisia tai läheisiä, jotka palveluja kykenevät vaatimaan?

Itse ihmettelen arvomuutosta, joka yhteiskunnassamme näyttää tapahtuneen. Kaikkien elämää ei nähtävästi nähdä enää arvokkaana, koska heikommassa asemassa olevien avuntarpeeseen ei haluta vastata. Mielestäni yhteiskunnan hyvinvoinnin mittarina toimii se, miten huolehdimme yhteiskuntamme heikoimmista.

Omaiset ja myös useat työntekijät ovat aidosti huolissaan osasta kotona asuvista. On myös ymmärrettävä se tosiasia, että muistisairas ei kykene arvioimaan omaa hoidon tarvettaan, eikä osaa hakea itselleen tarvitsemiaan palveluja. Meillä on yhteiskunnassa olemassa taloudelliset resurssit huolehtiaksemme niistä, jotka ympärivuorokautista hoivaa tarvitsevat. Joskus ympärivuorokautisen hoidon tarve on väliaikaista ja joskus sitä tarvitaan turvaamaan viimeiset elinvuodet tai kuukaudet. En ymmärrä, miksi nämä ihmisryhmät, huonokuntoiset ikäihmiset ja mielenterveyskuntoutujat asetetaan kuitenkin usein säästökohteeksi, kun samanaikaisesti rahoitusta löytyy esimerkiksi ei välttämättömiin investointeihin. Avopalvelujen ja kotihoidon painottamisessa on menty osan asiakkaiden kohdalla aivan liian pitkälle.

Sirpa Pursiainen

Sosiaali- ja terveysalan opettaja

Kunnallisvaaliehdokas, KD

Otamme kansanterveydellisesti ja taloudellisesti ison riskin, mikäli emme vaadi rakentamiselta parempaa laadunvalvontaa. Rakennettavien rakennusten kohdalla sekä saneerauksien kohdalla on tärkeää varmistaa rakennuksen rakenteiden terveellisyys. Tämän lisäksi on kunnostettava nykyiset homekoulut ja –päiväkodit. Joissakin tilanteissa on kokonaistalouden ja tilanteen vakavuuden vuoksi parempi ratkaisu purkaa olemassa oleva rakennus ja rakentaa tilalle terve rakennus. Virroilla tehtiin järkipäätös.

Vaikka tästä aiheesta on puhuttu hieman enemmän parin viime vuoden aikana, näyttää aihe edelleen olevan sellainen, josta halutaan vaieta. Toki tämä on ymmärrettävää, sillä ongelman poistamiseksi tarvitaan rahaa vieviä investointeja. Ongelma ei kuitenkaan poistu sillä, että ongelma kielletään. Varhaisella puuttumisella usein syntyneet ongelmat saataisiin korjattua helposti ja halvasti. Kun ongelma kielletään, leviävät itiöt ilmastoinnin ja rakenteiden kautta myös muihin osiin rakennusta. Usein myös tehdään järjettömiä päätöksiä, joilla uskotaan voivan säästää. Yksi tällainen epäkohta on sulkea ilmastointi loma-ajaksi, mikäli ilmastointi nimenomaisesti varmistaa rakennuksen hengittävyyden. Pieni säästö nyt voi toisin sanoen johtaa isoihin kuluihin.

On surullista, että edelleen monia homeelle herkistyneitä syyllistetään ja heidän mielenterveyttään epäillään, vaikka kyse on todellisesta ongelmasta. Herkistyminen kosteusongelmille rajoittaa elämää ja pahimmissa tapauksissa estää mahdollisuudet osallistua koulutukseen tai työelämään. Mielestäni meillä ei ole varaa viedä tulevaisuuden mahdollisuutta tämän päivän lapsilta ja nuorilta. Kunnostetaan ja tarpeen mukaan uudelleen rakennetaan homekoulut ja –päiväkodit!

Sirpa Pursiainen

Sosiaali- ja terveysalan opettaja

Allekirjoita adressi: http://www.adressit.com/tuloperusteinen_maksukatto_terveydenhuoltoon

Hallituksen nostaessa lääkkeiden omavastuuosuuksia ja sekä samanaikaisesti korottaessa sosiaali- ja terveyspalvelujen omavastuuosuuksia paljon sairastavien tilanne kärjistyy. Vaikeasti ja paljon sairastava elää jo tällä hetkellä usein köyhyysrajan alapuolella.

Tällä hetkellä lääkekatto ja sosiaali- ja terveyspalvelujen maksukatto ovat erillisiä. Kunnallisen sosiaali- ja terveydenhuollon maksukatto on kuluvana vuonna 679 euroa ja lääkekatto ensivuonna on 610 euroa. Kunnallisen sosiaali- ja terveydenhuollon maksukatossa on kuitenkin vielä sellainen aukko, että lyhytaikaisesta laitoshoidosta peritään maksukaton täytyttyäkin vielä 17,60 euron hoitopäivämaksu (kuluvana vuonna). Maksukattoon eivät myöskään kuulu hammashoito ja sairaankuljetus. Lääkemaksukaton täytettyä asiakas joutuu lääkkeistä kuitenkin maksamaan omavastuuosuuden, ensi vuonna se  on suunnitelmien mukaan 2 euroa.

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelumaksujen enimmäismäärät nousevat noin 30 prosenttia, joka on korotuksena iso. Omavastuu osuus maksukatossa nousee indeksin verran.  Sairaanhoitoon liittyvien matkakustannuksen omavastuuta yhdensuuntaiselta matkalta aiotaan korottaa nykyisestä 16 eurosta 25 euroon.

Korotukset ovat kohtuuttomia osalle väestöä. On myös ymmärrettävä, ettei moni ikäihminen tiedä maksukatosta. Terveyspalvelujen käyttäjän on itse seurattava maksukaton täyttymistä, säilytettävä alkuperäiset maksukuitit ja huolehdittava, ettei maksukaton täytettyä maksuja peritä.

Tämän lisäksi erityisesti moni ikäihminen ei tiedä toimeentulotuesta, jossa huomioidaan menona terveydenhuollon menot. Nämä yhdessä vaikuttavat siihen, että jo nyt osa ikäihmisistä jättää ostamatta tarvitsemansa lääkkeet tai jättää menemättä ehdottoman tärkeään hoitoon.

Kukaan ei halua sairastaa omasta halustaan. Inhimillinen taakka on jo riittävän raskas, onkin täysin kohtuutonta vaikeuttaa vaikeasti sairaiden ja paljon sairastavien ihmisten elämäntilannetta entisestään. Lääkekuluihin ja sosiaali- ja terveydenhuollon palvelumaksuihin tulisi ehdottomasti luoda tuloperustainen kattojärjestelmä, joka sisältää niin lääkkeet, palvelut kuin sairaankuljetukset. Tällaisella toimenpiteellä voitaisiin inhimillistää vaikeasti sairaiden ja paljon sairastavien määrä. Mikäli tähän ei ole poliittista halukkuutta, muita säästökohteita on löydettävä.

SOTE-kriisi osoittaa mielestäni erinomaisella tavalla sen, kuinka eri tavalla palvelujen saatavuuteen ja saavutettavuuteen suhtaudutaan. Keskusta on mielestäni täysin oikeassa siinä, että SOTE-alueita tulee olla riittävästi. Kenties erikoissairaanhoito voitaisiin järjestää viiden alueen mallilla, mutta kun kyseessä ovat myös sosiaalipalvelut sekä perusterveydenhuolto, tulee alueita olla selkeästi enemmän.  18 aluetta olisi ollut hyvä määrä palvelujen järjestämiseksi koko Suomessa. Lisäksi SOTE-uudistuksessa on vääjäämätöntä miettiä myös rahoitus sekä palvelujen johtaminen. Tästä syystä maakuntamalli varmistaisi parhaiten sen, että alueelliset erityiskysymykset huomioidaan palvelujen tuottamisessa.

SOTE-uudistuksessa tulee huomioida myös, ettei palveluja tule keskittää kuitenkaan silloin, kun laadukkaat palvelut voidaan turvata myös lähipalveluna. Lähipalvelujen tuottaminen ei ole välttämättä myöskään kokonaistaloudellisesti keskittämistä edullisempaa. Peruslähipalvelut tukevat ikäihmisten kotona asumista sekä lapsiperheiden mahdollisuuksia asua haja-asutusalueilla. Tutkimusten mukaan myös luonnonläheisyys tukee terveyttä.

Alueiden lisäksi tulisi huomioida myös palvelujen saavutettavuus. Palvelujen saavutettavuuteen liittyy keskeisesti joukkoliikenne. Kuntarajojen merkityksen madaltuessa tulee joukkoliikenneverkostossa suunnitella lähipalvelut siten, että ne ovat yhdenvertaisesti saavutettavissa. Valtio voisi myös kohdentaa ja ohjata joukkoliikennerahoitusta nykyistä tarkemmin. Valtio voisi velvoittaa joukkoliikenteen rahoituksen kohdentamista erityisesti syrjäseuduille, joista jo nyt palvelujen saavuttaminen on haasteellisempaa. Käytännössä kunta tai tulevaisuudessa maakunta-alueen olisi käytettävä joukkoliikenteeseen suunnattu raha erityisesti hiljaisen kysynnän alueille, josta palvelujen pariin on pidempi matka. Tämä edistäisi palvelujen yhdenvertaista saavutettavuutta.

Perustulosta käydään paljon keskustelua. On kuitenkin tärkeää huomioida, että yhteiskuntamme sosiaaliturvajärjestelmässä on muutamia keskeisiä elementtejä. Perheellisille on sosiaaliturvajärjestelmässä korottavia elementtejä. Tämän lisäksi sosiaaliturvan keskeiset tasot ovat ansiosidonnainen päiväraha, KELA etuudet sekä toimeentulotuki.

Toimeentulotuen saajina ovat määritellyn köyhyysrajan alapuolelle jäävät henkilöt. Toimeentulotuki on tarkoitettu viimesijaiseksi lyhytaikaiseksi etuudeksi silloin, kun ensisijaiset etuudet eivät riitä. Tämän lisäksi toimeentulon saajina on sellaisia henkilöitä, joiden tulisi olla jonkin KELA etuuden piirissä, eivätkä ole. Lisäksi toimeentulotukeen joutuvat turvautumaan henkilöt, joille KELAn etuudet eivät riitä kattamaan pakollisia menoja. Toimeentulotuen saajina on myös tosiasiallisesti työkyvyttömiä henkilöitä, joiden tulisi olla sairaseläkkeellä, mutta eivät ole eläkettä saaneet. Toimeentulotuesta on muodostunut väärällä tavalla pitkäaikainen etuus ja tämä luo omat ongelmansa. Toimeentulotukea etuutena en lähtisi purkamaan, vaan toimeentulotuen asiakkaat tulisi saattaa heille ensisijaisten etuuksien piiriin ja kehittää toimintaa siten, että toimeentulotuki olisi jälleen lyhytaikainen etuus sitä tarvitseville. Lisäisin myös toimeentulotuen vapaan tulon rajaa edelleen, jotta työnteko olisi aina joutenoloa kannattavampaa.

KELA etuudet ovat yleensä sosiaaliturvan keskeinen osuus. Perustuloa tulisi alkaa mielestäni kehittämään yhdistämällä KELA etuuksia samanlaisen nimikkeen alle. Lisäksi tulisi tarkistaa KELA etuuksien määriä, jotta niihin oikeutettu ei joutuisi turvautumaan toimeentulotukeen. Vuosittainen ansiotuloraja KELA etuisuuksissa voisi olla kuukausittaisia tulorajoja toimivampi järjestelmä. KELA etuisuuksia kehittämällä voitaisiin saada kokonaistaloudellisia kustannussäästöjä.

KELA etuuksien kehittämisen lisäksi tulisi varmistaa riittävän alhaisen vuokratason omaavien asuntojen tuotanto. Useat henkilöt joutuvat turvautumaan toimeentulotukeen korkean vuokran vuoksi. Sairasmenoihin tulisi luoda tuloperusteinen maksukattojärjestelmä ja sairasmenokattojärjestelmän tulisi kattaa kaikki terveydenhuollon menot eli lääkkeet, perusterveydenhuolto ja erikoissairaanhoito. Näin tuettaisin paljon sairastavien tilannetta, jotka usein joutuvat köyhyyteen pakollisten terveydenhuollon menojen vuoksi.

Itse en kannata kaikille maksettavaa perustuloa. Pahimmillaan kaikille maksettava perustulo passivoi ja on yhteiskunnallisesti kallis järjestelmä. Nykyistä järjestelmää on kuitenkin välttämätöntä kehittää.

79 -vuotias muistisairas Onni Hakala eksyi lähimetsään ja kuoli sinne. Onnin tilanteesta oli As. Oy Koljonselän taloyhtiön hallituksen ja sen puheenjohtajan toimesta viestitetty huoli Teiskon kotihoidon työntekijöille, Teiskon kotihoidon yksikön esimiehelle sekä Tampereen kaupungin kotihoidon päällikölle. Onni oli eksynyt jo useamman kerran. Onni oli muun muassa ollut etsimässä joskus omistamaansa punaista pyörää Terälahden Salen edustalta. Niin ikään Onni oli kertaalleen löydetty Ruovedeltä, Huittisista ja Tampereen rautatieasemalta. Onni kulki riittämättömällä vaatetuksella talvipakkasella ja kaivoi taloyhtiön roskiksesta mm. ruokaa. Onni ei juuri kommunikoinut sanallisesti. Onnin kyvystä reagoida palohälyttimeen sekä hänen sairaustietojaan on lainvastaisesti esillä internetissä tunnistettavilla tiedoilla.

Kotihoito kuului vielä vuonna 2014 Tampereen avopalvelujen johtokunnan alaisuuteen. Avopalvelujen johtokunnan jäsenenä Sirpa Pursiainen nosti useampaan kertaan kysymyksiä Tampereen kotihoidon tilanteesta ja siitä, minkä kuntoisia vanhuksia kotona asuu ja miten palvelutarpeen arviointi ja tarvittava apu kotiin annetaan. Tuolloin kotihoidon päällikkö ei halunnut kommentoida yksittäisiä tapauksia. Pursiainen nosti myös useamman kerran esille ehdotuksen, että vanhuspalveluissa tulisi kuvata hoito- ja palveluketjut sekä kriteerit kuhunkin palveluun asiakkaan näkökulmasta, jotta asiakkaat saavat tarkoituksenmukaisen palvelun ja hoidon.

Vuoden 2015 alusta kotihoito siirtyi kotihoidon ja asumispalvelujen johtokunnan alaisuuteen. Jouko Salo nosti useamman kerran kokouksessa Onni Hakalan tilanteen esille. Kotihoidon päällikkö lupasi viedä asiaa eteenpäin, mutta Onni ei kuitenkaan ikinä saanut tarvitsemaansa asianmukaista hoitopaikkaa.

Tällä hetkellä Tampereella on kotihoidon piirissä sellaisia asiakkaita, jotka eivät enää pärjää kotona kotihoidon turvin. Muistisairaan jättäminen kotiin on verrattavissa pienen lapsen yksin jättämiseen. Kun Onnin tarpeet ovat olleet tiedossa, on mielestämme kyseessä muistisairaan heitteille jättäminen. Onni ei valitettavasti ole ensimmäinen Tampereella metsään eksynyt muistisairas, joka ei saa tarvitsemaansa hoitopaikkaa, vaikka tieto hoidon tarpeesta on asianmukaisesti esitetty eteenpäin. Tällä hetkellä vaikuttaa käsittämättömältä se, ettei lähimmäisenä tai luottamustoimessa esitetyllä huolella ole vaikuttavuutta asianmukaisen hoidon järjestämiseksi yksittäiselle kuntalaiselle, eikä sillä ole vaikutusta laadunhallinnan ja palvelujen kehittämiselle. Tampereen kaupunki on rikkonut mielestämme perustuslain lisäksi useita sosiaalihuoltolain ja vanhuspalvelulain pykäliä.

Vaikka taloudellinen tilanne vaatii säästöjä, ei säästöjä tule kohdentaa heikoimmassa asemassa oleviin. Tämän päivän vanhukset ovat rakentaneet yhteiskuntamme. Meidän kunniatehtävämme on huolehtia heistä hyvin.

Sirpa Pursiainen, YTM

Sosiaali- ja terveysalan opettaja

Tampereen avopalvelujen johtokunnan jäsen

Jouko Salo

As. Oy Koljonselän hallituksen pj

Tampereen kotihoidon ja asumispalvelujen johtokunnan jäsen