Yhteiskunnallisesti lopulta pieni, mutta monelle taloudellisesti suuri asia ovat erilaiset puhelinpalvelumaksut. Hiljattain lainasin puhelintani eräälle työttömäksi jääneelle, jonka piti soittaa TE-toimistoon ilmoittautuakseen työttömäksi työnhakijaksi.

Kyseisellä henkilöllä ei ollut kuvallista henkilökorttia, eikä passia, joten hän ei ollut saanut pankissa uusittua tunnuslukulistaa aikaisemman hukuttua. Tästä syystä hän ei voinut myöskään käyttää työvoimahallinnon sähköistä järjestelmää ja soittaminen liittymästään ei ollut mahdollista tällaiseen palvelunumeroon.

Olin hyvin yllättynyt katsoessani myöhemmin puhelinlaskua. Tästä soitosta oli peritty 7,5 euron palvelumaksu. Mielestäni työllisyyspalvelujen ja sosiaali- ja terveyspalveluihin soitettaessa ei saisi olla erillisiä palvelumaksuja. Näistä palvelumaksuista kärsivät vähävaraiset ja pahimmillaan muodostavat esteen asioiden hoitamiselle ja tarvittavien palvelujen saamiselle.

Al-Holin tilanne on nostanut esiin monia haasteita koskien ihmisoikeuksia, kansalaisten

oikeuksia ja lapsen oikeuksia. Suomi on oikeusvaltio, joka on lähtökohtana hyvä asia. Lainsäädäntöämme tulee kuitenkin selkeästi kehittää, jotta turvallisuuskysymykset voidaan huomioida tulevaisuudessa nykyistä paremmin päätöksenteossa.

Osallistuminen terrorististen toimintaan pitäisi olla tuomittava teko ja siitä pitäisi voida olla seurauksena aito elinkautinen. Käytännössä selkeä turvallisuusuhan aiheuttaja täytyy voida kyetä laillisesti pitämään vankilassa loppuelämänsä. Mikäli meillä olisi tällainen lainsäädäntö sekä oikeuskäytäntö, ei al-Holin leiriltä lasten ja aikuisten tuominen Suomeen olisi niin ongelmallista.

Osalla al-Holin äideistä on Suomen kansalaisuuden lisäksi jonkin toisen maan kansalaisuus eli he eivät ole kantasuomalaisia. Mielestäni tällaisissa tilanteissa olisi syytä kehittää lainsäädäntöä sellaiseksi, että henkilö voisi menettää Suomen kansalaisuuden osoittaessaan, ettei halua elää suomalaisen yhteiskuntajärjestelmän mukaisesti, vaan kiinnittyy terrorismia ihannoivaan maailmankuvaan. Tällaisessa tilanteessa kansalaisuus siten säilyisi viattomilla Suomessa syntyneillä lapsilla, mutta aikuinen voisi menettää kansalaisuuden. Mielestäni lainsäädännössä pitäisi olla mahdollisuus myös Suomen kansalaisuuden menettämiseen sellaisessa tilanteessa, jossa kantasuomalainen hakee kaksoiskansalaisuutta ja vastaavanlaisesti osoittaa haluavansa kiinnittyä terrorismia ihannoivaan maailmankuvaan, eikä haluaa elää suomalaisen yhteiskuntajärjestelmän mukaisesti.

Tärkeintä olisi nyt käydä keskusteluja kansainvälisessä yhteistyössä al-Holin kurdiviranomaisten kanssa, jotta he olisivat valmiita luovuttamaan Suomeen lapset ilman vanhempiaan. Lastensuojeluprosessin virallinen puoli oikeuskäytäntöineen mahdollistaa lapsen kiireellisen huostaanoton ja yhteydenpitoa voidaan rajoittaa lapsen edun mukaisesti. Toki tilanne on haasteellinen, sillä kansainväliset ihmisoikeudet ja lapsen etu eivät ole tunnustettuja kyseisellä alueella, eikä suomalainen lainsäädäntö ole voimassa kyseisellä alueella sinänsä. Suomalaisen lainsäädäntöön kuuluvat lastensuojelun säädökset ovat kuitenkin tehty sinänsä koskemaan juurikin maamme lapsia. Uskon myös, että kansainvälinen laajempi ymmärrys ja hyväksyntä löytyy lasten auttamiselle.

Itseäni ihmetyttää, että asian tiimoilta osa tuntuu ajattelevan lasten äitien olevan tilanteessa uhreja. Äideillä on kuitenkin ollut vapaa tahto ja valinnanmahdollisuus alueelle muuttamiseen ja Isisin toimintaan eri tavoin sitoutumiseen. Mielestäni tämä ajattelu siitä, ettei äitejä saisi erottaa lapsistaan kuvaa osittain joskus Suomessakin viranomaisissa ajoittain ilmenevää vääristynyttä ajatusta siitä, ettei äiti voisi olla paha ja vahingollinen lapsiaan kohtaan. Joskus lapsen eheytymisen näkökulmasta on nimenomaan äärimmäisen tärkeää suojella lasta kaikilta väkivaltaisilta yhteyksiltä, johon sisältyy täysi yhteydenpidon rajoittaminen.

Pidän täysin käsittämättömänä ja sivistysyhteiskuntaan kuulumattomina viime viikkojen uutisia sanan- ja uskonnonvapauden kaventamispyrkimyksistä. Demokraattiseen ja rauhaan pyrkivän sivistysyhteiskunnan periaatteisiin kuuluu keskeisenä asiana sanan- ja uskonnonvapaus. Ymmärtämys erilaisiin näkökulmiin ja katsomuksiin on pohjana ihmisyyttä ja erilaisuutta arvostavalle yhteiskunnassa, jossa jokaisella on vapaus ajatella ja elää vapaudessa.

Päivi Räsänen on siteerannut raamattua ja pohtinut synnin näkökulmasta oikeaa ja väärää. Mikäli tässä tutkinnassa päädyttäisin absurdisti siihen tulokseen, että Päivi Räsänen olisi toiminut jotakin ryhmää vastaan, tulisi samalla tuomita kaikki ne tahot, jotka pitävät lihansyöntiä vääränä. Suomen lainsäädännön mukaan lihantuotanto ja teurastus on laillista. Miksi kasvissyöjä saa tuomita ja pitää vääränä sitä, että joku kerskailee lihansyönnillään ottamalla kuvia ihraa ja vertatihkuvista liha-annoksistaan sen vuoksi, että kokee tällä olevan kytköksen ilmastonmuutokseen tai eläinoikeuksiin? Eikö Päivi Räsäsellä ole yhdenvertainen oikeus eettiseen ajatteluun ja uskontoon?

Lainsäädännön näkökulmasta herää itselleni väistämättä kysymys myös siitä, onko koko prosessissa syyllistytty rikoslain mukaiseen kunnianloukkaukseen Päivi Räsästä kohtaan? Räsänen on nimenomaisesti vastannut, ettei hän missään nimessä ole pyrkinyt tai pyrkimässä kiihottamaan mitään ihmisryhmää vastaan pohtiessaan eettis-moraalisia kysymyksiä raamatun valossa.

Yhdenvertaisuuden näkökulmasta jokaisella tulee olla oikeus maailmankatsomukseen: niin ateistilla, muslimilla kuin kristitylläkin. Laki antaa tietyt raamit asioille yhteiskunnassa, mutta käsitys synnistä, pelastuksesta, karmasta, ikuisesta elämästä, uudestisyntymisestä tai inkarnaatiosta kuuluvat sanan ja uskonnonvapauden piiriin ja ne eroavat eri uskonnoissa. Yhtälailla käsitys ja uskomus siitä, ettei Jumalaa ole, kuuluu sanan- ja uskonnonvapauden piiriin. Tilanne ei voi olla se, että kulloinkin vallassa oleva poliittinen taho pyrkii muuttamaan sen, mitä uskonnon- ja sananvapaus tarkoittaa.

Olen huolissani siitä, että tietyt tahot pyrkivät poistamaan omasta yhteiskunnastamme oman suomalaisen kulttuurihistoriamme kristillisine piirteineen kouluista ja päiväkodeista. Tavoite uskonnottomasta yhteiskunnasta pohjautuu vahvoihin uskomuksiin enkä pidä tällaista poliittista tavoitetta hyvänä. Ollaan mieluummin ylpeitä suomalaisuudesta ja kristillisestä kulttuuristamme ja hyväksytään se, etteivät kaikki ajattele samoin.

Sanan- ja uskonnonvapaus on koko EU-tasolla ja kansainvälisellä tasolla tunnustettu ihmisoikeus ja yleensä jokainen maa vaalii omia kulttuuriperinteitä. Ei kaiketi Suomi halua olla kehitysmaa ihmisoikeuksissa, koskien sanan ja uskonnonvapautta?

Sirpa Pursiainen

KD Pirkanmaan pj

Viidennes lapsista Pirkanmaalla asuu yhden vanhemman perheessä. Moni yksinhuoltaja tuskailee tällä hetkellä sen kanssa, ettei saa tarvitsemaansa apua. Nelihenkisen perheen yksinhuoltaja äidille saatetaan tarjota keskusteluapua vanhemmuudesta, mutta konkreettisen avun saaminen kotipalvelun kautta toteutuu vain harvoin. Konkreettinen apu voisi olla lapsien hoitaminen, siivoaminen tai ruuan laittaminen. Tällaisella konkreettisella tuella voitaisiin tukea jaksamista ja ehkäistä vanhemman uupuminen ja kalliimpien palveluiden tarpeen syntyminen.

Moni vanhempi tuskastuu myös sen kanssa, että apua lasten- ja nuorten mielenterveysongelmiin ei meinaa saada. Monesti perhe ei ole ensimmäisenä hakemassa ammattiapua, vaan lasta ja nuorta pyritään auttamaan ja tukemaan mahdollisimman pitkään kotona. Ongelmien syvetessä ja pitkittyessä apua haetaan, mutta terapiaan ja psykiatrisiin palveluihin pääsy voi kestää jopa puolivuotta. Tämä on lapselle ja nuorelle aivan liian pitkä aika. Varhaisen tuen palvelujen puuttumisesta kertoo se, että miltei joka kymmenes nuori saa lopulta erikoissairaanhoitoa.

Lainsäädännön mukaan asiakkaan tulisi saada oikea-aikaista ja riittävää apua ja tukea. Kotipalvelua tulee olla tarjolla ja sitä tulee tarjota perheelle tarvittaessa ilman lastensuojelun asiakkuutta ja lapsille suunnattuja matalan kynnyksen mielenterveys- ja päihdepalveluja tulee lisätä.

Sirpa Pursiainen

KD Pirkanmaan piirin pj

Puhdas ilma ja vesi ovat elinehtomme. Luonto antaa meille hyvinvointia monin eri tavoin. Luonnon kantokyky ja ilmastonmuutos tulee ottaa vakavasti. Ilmastonmuutoskeskustelussa on kuitenkin jostakin syystä otettu tikunnokkaan yksityisautoilu. Mielestäni on epäeettistä sekä tosiasiat kieltävää antaa sellainen kuva, että ilmastokysymykset voidaan ratkaista yksin autoilua hankaloittamalla ja kieltämällä.

Tosiasiallisesti maaseudulla eläville luontosuhde on yleensä tärkeämpi, kuin kaupungissa asuvalle. Elämäntapa maaseudulla on usein kestävä. Autoa käytetään työmatkoihin, mutta samalla hoidetaan myös muut asiat. Maaseudulla harvemmin on sellaista kulutushysteriaa kuin keskustoissa. Rikkimenneitä vaatteita korjataan ja tavaroita kierrätetään, biojätteitä kompostoidaan ja kasvimaita hoidetaan.

Hiilidioksidipäästöjä tarkastellessa yhdellä ulkomaan matkalla tuotetaan saman verran päästöjä kuin ajaessa muutama vuosi autolla. Kertakäyttöisten kulutustuotteiden valmistaminen halpamaissa kuljetuksineen saastuttaa erittäin paljon.

Jokaisen tulee sitoutua ilmastonsuojeluun, jokaisen tulee kuluttaa nykyistä vähemmän. Maaseudulla asuvien elämää ei tule tehdä kuitenkaan mahdottomaksi auton käyttämisen hankaloittamalla. Väkisin kaupungistuminen ei ole oikea ratkaisu ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi. Maaseudun pitäminen elinvoimaisena on osaltaan turvallisuuskysymys ja maatalouden toiminnan mahdollistamisella turvataan riittävä omavaraisuus ja huoltovarmuus.

Ilmastonmuutos on otettava vakavasti, mutta vastuu siitä kuuluu kaikille. Luonnollinen elinympäristö tulee olla mahdollinen ihmiselle jatkossakin ja maaseudulla elämiselle tulee antaa mahdollisuudet.

Yhteiskunnassamme on tapahtunut käsittämätön arvomuutos. Meillä tehdään ikäihmisillä bisnesta ja meillä tehdään poliittisia säästöpäätöksiä koskien ikäihmisiä ajattelematta riittävästi, mitä päätökset tarkoittavat yksittäisen ihmisen tasolla. Puutteet ikäihmisten hoidossa ovat todellisia, näistä luemme uutisia miltei päivittäin. Hoivakoti Esperi Care ei suinkaan ole ainoa paikka, missä asiat eivät ole niin kuin pitäisi.

Mielestäni hoitajamitoitus tulee kirjata lakiin ja minimihoitajamitoitusta tulee korottaa, sillä sen toteutuessakaan ei yleensä voida huolehtia ikääntyvän oikeudesta ulkoiluun ja virkistykseen. Näin siksi, että meillä on enenevissä määrin tehostetussa palveluasumisessa erittäin huonokuntoisia ikääntyneitä.

Tällä hetkellä lainsäädännössä ja ikäihmisten palveluiden laatusuosituksissa todetaan, että hoitajamitoituksen tulee olla riittävä suhteessa iäkkäiden toimintakykyyn. Riittävää keskustelua ei käydä siitä, onko minimihoitajamitoitus riittävä suhteessa ikääntyneiden hoidettavuuden tasoon. Minimihenkilöstömitoituksen lisäksi tulee varmistaa riittävän mitoituksen toteutuminen silloin, kun hoidettavat ovat esimerkiksi kaksin autettavia ja paljon hoitoa ja huolenpitoa tarvitsevia.

Mielestäni ikäihmisten palvelujen valvontaa tulee kehittää, sillä se ei toimi tällä hetkellä riittävän hyvin. Meillä voisi olla valtakunnallinen digitaalinen järjestelmä, johon jokainen hoitaja kirjautuisi työssäoloajakseen. Samaan järjestelmään tulisi heijastaa asiakkaiden ja potilaiden ajantasoiset toimintakyky mittarit, jolloin pystyttäisiin arvioimaan onko henkilöstömitoitus riittävä suhteessa tarpeeseen. Tällä hetkellä esimerkiksi hyvä saattohoito jää toteutumatta usein siksi, ettei toimintakyvyn alentumisen myötä työntekijämäärää vahvisteta.

Ikäihmiset eivät ole jokin kasvoton ja ryppyinen väestönryhmä, vaan he ovat aina jonkun äitejä ja isiä, mummoja ja pappoja. He ovat meidän lähimmäisiä.

Sirpa Pursiainen

Sosiaali- ja terveysalan opettaja, kirjailija

KD Pirkanmaan piirin pj

Vaikkakin raha- automaattiyhdisys jakaa rahaa moneen tärkeään kohteeseen, tulee rahapelaamista rajoittaa. On hullunkurista mahdollistaa peliriippuvuuden syntyminen ja kootuilla rahoilla jakaa rahaa yhdistyksille, jotka yrittävät auttaa peliriippuvaisia.

Vaikka rahapelejä pelaavista löytyy eri tuloluokan ihmisiä, on suuri joukko pelaajista taloudellisesti heikommassa asemassa. Peliriippuvuus niin ikään vie talouden vielä ahtaammalle ja haastaa psyykkisen hyvinvoinnin. Pelaaminen aiheuttaa pahimmillaan pahan velkakierteen ja vie jopa asunnon alta. On hyvä asia, että pelaamisen ikäraja on nostettu 18-vuoteen, mutta edelleen lapset, nuoret ja nuoret aikuiset altistuvat pelaamiseen monessa eri paikassa.

Koska pelaaminen tällä hetkellä mahdollistetaan, tulee peliriippuvaisille tarjota riittävästi tukea peliriippuvuuteen. Keskusteluapu ja terapia ovat tarpeen monelle peliriippuvaisille ja tämän lisäksi moni tarvitsisi käytännön toimia siihen, että ulkopuolinen taho auttaisi ja vastaisi taloudesta siten, etteivät tulot mene pelaamiseen.

Sirpa Pursiainen

KD Pirkanmaan piirin pj

Aamulehti julkaisi uutisen neljän Tredun opiskelijan kuolemasta huumeiden tahattomaan yliannostukseen viimeisen reilun vuoden aikana. Uutinen antaa helposti sen kuvan, että nuorten huumeongelma keskittyy jotenkin yhteen oppilaitokseen. Nuorten huumeiden käyttö on kuitenkin Tredua laajempi ongelma. Isossa oppilaitoksessa näkyvät aina kaikki nuorten elämään liittyvät haasteet.

Päihdeongelmaa usein edeltävä suurin haaste on mielenterveyspalveluiden saaminen niitä tarvittaessa. Nuorten terapiaan pääsy voi kestää jopa 6 kuukautta, joka on aivan liian pitkä aika nuorelle. Vahvempaa apua ja tukea tulee saada silloin, kuin oppilaitoksen mahdollisuudet tuen tarjoamiseen ovat riittämättömät.

Oman kokemukseni mukaan Tredu on monella tavalla hyvä oppilaitos ja nuoria pyritään auttamaan ja tukemaan heidän elämänsä erilaisissa haasteissa. Oppilaitos tarjoaa tukea oppilashuollon kautta ja moni opettaja käyttää huomattavan osan työajasta nuoria kasvattaen ja tukien. Tredun Kangasalan toimipisteessä, jossa itse työskentelen, on aitoa yhteisöllisyyttä. Tämä näkyy yhteistyönä nuorten hyväksi ja tämä näkyy myös siinä, että nuoret haluavat tukea myös toisiaan. Eräs Treduun hakeva ysiluokkalainen totesikin vierailupäivän jälkeen: ”Tämä vaikuttaa hyvältä oppilaitokselta ja täällä varmasti tulee hyvin juttuun toisten kanssa.”

Kuntien tulee parantaa lasten ja nuorten mielenterveys- ja päihdepalveluihin pääsyä ja tulevan hallituksen tulee lieventää toisen asteen ammatilliseen koulutukseen suunnattuja säästövelvoitteita. Nuori tarvitsee aikaa kasvaakseen aikuisuuteen ja hän tarvitsee mahdollisuudet riittävään opetukseen ja tukeen sitä tarvitessaan.

Sirpa Pursiainen, Sosiaali- ja terveysalan opettaja. TREDU

Meillä Suomessa on viime vuosina syntynyt hyvin erikoinen käsitys suvaitsevaisuudesta ja tasa-arvosta. Suvaitsevaisuus ja tasa-arvo näyttävät tarkoittavan osalle ihmisistä sitä, että suomalainen oikeuskäsitys sekä suomalaisuuden arvostaminen kristillisine arvoineen eivät näihin kuulu. Monissa kulttuureissa käsitys oikeasta ja väärästä on hyvin erilainen, eikä naisella ja lapsella ole kaikissa maissa tasavertaista asemaa miehen kanssa. Nyt esille tulleet lasten seksuaaliset hyväksikäytöt osoittavat, että nämä täysin erilaiset arvomaailmat ovat jyrkässä ristiriidassa vakavalla tavalla.

Lapsiin kohdistuvat seksuaalirikokset ovat aina vakavia. Seksuaalirikokset eivät saisi vanheta koskaan, sillä tällaisen teon seuraukset kulkevat varjona läpi elämän. Lainsäädäntöä tulee muuttaa tältä osin.

Vaikka seksuaalirikoksiin syyllistyvät myös suomalaiset, tulee mielestäni raja vastaan siinä kohden, kun rikokseen syyllistyvä on ulkomaalainen. Meillä on vastuu omien kansalaistemme suojelemisesta ja meidän tulee tehdä kaikkemme saadaksemme suomalaiset rikoksen tekijät kaidalle tielle.

Omaan oikeustajuuni ei kuitenkaan mahdu se, ettei lapsen seksuaaliseen rikokseen syyllistynyttä henkilöä voida rikoksen vakavuuden vuoksi karkottaa Suomesta nopealla aikataululla. Mielestäni lainsäädäntöä tulee muuttaa, jotta me voimme turvata lastemme turvallisuuden.

Minulla on ystäviä ympäri maailmaa, enkä ole millään tavalla rasistinen. Autan hädänalaista mielelläni ihonväristä riippumatta. Mikäli Suomeen tullut henkilö ei ole kuitenkaan valmis noudattamaan Suomen lainsäädäntöä, vaan vahingoittaa yhteiskuntaa vakavilla rikoksilla, ei hänen paikkansa ole täällä.

Sirpa Pursiainen

KD Pirkanmaan piirin pj

Köyhyys on arkipäivää kuukaudesta toiseen ja vuodesta toiseen usealle Suomalaiselle. Lapsiperheiden köyhyys syvenee ja koskettaa yhä useampia. Suomessa jopa 14,7 prosenttia lapsista elää köyhyys- tai syrjäytymisriskissä. On häpeällistä, että hyvinvoivassa valtiossa näin suuri osa ihmisistä elää tosiasiallisessa köyhyydessä.

Sosiaaliturvajärjestelmän toimintamallia tulee kehittää ihmistä ja ihmisen tarpeita kohtaavaksi. Byrokraattinen toimintamalli ei kohtaa ihmistä, vaan tarvitaan myös ihmisen kohtaamista sekä sosiaalityötä. Taloudelliset huolet pitäisi ottaa aina vakavasti ja tarjota aidosti tukea taloudellisen tilanteen helpottamiseksi. Tämä voi tarkoittaa taloudellisen tuen myöntämisen lisäksi neuvomista, etuuksien hakemista, papereiden etsimistä, täyttämistä, yhdessä ajan varaamista velkaneuvojalle ja siihen liittyvien paperien kokoamista, sosiaalisen luototuksen ehdottamista jne.

Me kaikki voimme tehdä oman osamme köyhyyden poistamiseksi. Diakoniatyö, järjestöt ja yksittäiset kansalaiset ovat alkaneet toimiin auttaakseen vähävaraisia. Köyhyyttä tulee ryhtyä poistamaan kuitenkin systemaattisesti ja myös poliittisia ratkaisuja tarvitaan.

Lyhyen työn vastaanottamisen tulee olla aina kannattavaa. Heikommassa asemassa oleville suunnattua sosiaaliturvaa tulla vahvistaa, eikä indeksijäädytyksiä tulisi tehdä näihin etuuksiin missään tilanteissa. Köyhiä auttavia avustusjärjestöjä tulee tukea toiminnassaan. Lääke- ja terveydenhuollon menoihin tulee rakentaa yhtenäinen maksukatto, joka kattaa eri menot. Tämän maksukaton tulee olla tulojen mukaan porrasteinen, joka tukee nimenomaisesti köyhiä paljon sairastavia. Etuuksien indeksikorotukset tulee toteuttaa vuosittain, sillä muutoin köyhyys syvenee vuosi vuodelta. Vuoden toimeentulotukea saaneiden perheiden lasten harrastusmahdollisuuksia tulee taloudellisesti tukea.

Sirpa Pursiainen

KD Pirkanmaan piirin pj