Yhteiskunnassamme on tapahtunut käsittämätön arvomuutos. Meillä tehdään ikäihmisillä bisnesta ja meillä tehdään poliittisia säästöpäätöksiä koskien ikäihmisiä ajattelematta riittävästi, mitä päätökset tarkoittavat yksittäisen ihmisen tasolla. Puutteet ikäihmisten hoidossa ovat todellisia, näistä luemme uutisia miltei päivittäin. Hoivakoti Esperi Care ei suinkaan ole ainoa paikka, missä asiat eivät ole niin kuin pitäisi.

Mielestäni hoitajamitoitus tulee kirjata lakiin ja minimihoitajamitoitusta tulee korottaa, sillä sen toteutuessakaan ei yleensä voida huolehtia ikääntyvän oikeudesta ulkoiluun ja virkistykseen. Näin siksi, että meillä on enenevissä määrin tehostetussa palveluasumisessa erittäin huonokuntoisia ikääntyneitä.

Tällä hetkellä lainsäädännössä ja ikäihmisten palveluiden laatusuosituksissa todetaan, että hoitajamitoituksen tulee olla riittävä suhteessa iäkkäiden toimintakykyyn. Riittävää keskustelua ei käydä siitä, onko minimihoitajamitoitus riittävä suhteessa ikääntyneiden hoidettavuuden tasoon. Minimihenkilöstömitoituksen lisäksi tulee varmistaa riittävän mitoituksen toteutuminen silloin, kun hoidettavat ovat esimerkiksi kaksin autettavia ja paljon hoitoa ja huolenpitoa tarvitsevia.

Mielestäni ikäihmisten palvelujen valvontaa tulee kehittää, sillä se ei toimi tällä hetkellä riittävän hyvin. Meillä voisi olla valtakunnallinen digitaalinen järjestelmä, johon jokainen hoitaja kirjautuisi työssäoloajakseen. Samaan järjestelmään tulisi heijastaa asiakkaiden ja potilaiden ajantasoiset toimintakyky mittarit, jolloin pystyttäisiin arvioimaan onko henkilöstömitoitus riittävä suhteessa tarpeeseen. Tällä hetkellä esimerkiksi hyvä saattohoito jää toteutumatta usein siksi, ettei toimintakyvyn alentumisen myötä työntekijämäärää vahvisteta.

Ikäihmiset eivät ole jokin kasvoton ja ryppyinen väestönryhmä, vaan he ovat aina jonkun äitejä ja isiä, mummoja ja pappoja. He ovat meidän lähimmäisiä.

Sirpa Pursiainen

Sosiaali- ja terveysalan opettaja, kirjailija

KD Pirkanmaan piirin pj

Vaikkakin raha- automaattiyhdisys jakaa rahaa moneen tärkeään kohteeseen, tulee rahapelaamista rajoittaa. On hullunkurista mahdollistaa peliriippuvuuden syntyminen ja kootuilla rahoilla jakaa rahaa yhdistyksille, jotka yrittävät auttaa peliriippuvaisia.

Vaikka rahapelejä pelaavista löytyy eri tuloluokan ihmisiä, on suuri joukko pelaajista taloudellisesti heikommassa asemassa. Peliriippuvuus niin ikään vie talouden vielä ahtaammalle ja haastaa psyykkisen hyvinvoinnin. Pelaaminen aiheuttaa pahimmillaan pahan velkakierteen ja vie jopa asunnon alta. On hyvä asia, että pelaamisen ikäraja on nostettu 18-vuoteen, mutta edelleen lapset, nuoret ja nuoret aikuiset altistuvat pelaamiseen monessa eri paikassa.

Koska pelaaminen tällä hetkellä mahdollistetaan, tulee peliriippuvaisille tarjota riittävästi tukea peliriippuvuuteen. Keskusteluapu ja terapia ovat tarpeen monelle peliriippuvaisille ja tämän lisäksi moni tarvitsisi käytännön toimia siihen, että ulkopuolinen taho auttaisi ja vastaisi taloudesta siten, etteivät tulot mene pelaamiseen.

Sirpa Pursiainen

KD Pirkanmaan piirin pj

Aamulehti julkaisi uutisen neljän Tredun opiskelijan kuolemasta huumeiden tahattomaan yliannostukseen viimeisen reilun vuoden aikana. Uutinen antaa helposti sen kuvan, että nuorten huumeongelma keskittyy jotenkin yhteen oppilaitokseen. Nuorten huumeiden käyttö on kuitenkin Tredua laajempi ongelma. Isossa oppilaitoksessa näkyvät aina kaikki nuorten elämään liittyvät haasteet.

Päihdeongelmaa usein edeltävä suurin haaste on mielenterveyspalveluiden saaminen niitä tarvittaessa. Nuorten terapiaan pääsy voi kestää jopa 6 kuukautta, joka on aivan liian pitkä aika nuorelle. Vahvempaa apua ja tukea tulee saada silloin, kuin oppilaitoksen mahdollisuudet tuen tarjoamiseen ovat riittämättömät.

Oman kokemukseni mukaan Tredu on monella tavalla hyvä oppilaitos ja nuoria pyritään auttamaan ja tukemaan heidän elämänsä erilaisissa haasteissa. Oppilaitos tarjoaa tukea oppilashuollon kautta ja moni opettaja käyttää huomattavan osan työajasta nuoria kasvattaen ja tukien. Tredun Kangasalan toimipisteessä, jossa itse työskentelen, on aitoa yhteisöllisyyttä. Tämä näkyy yhteistyönä nuorten hyväksi ja tämä näkyy myös siinä, että nuoret haluavat tukea myös toisiaan. Eräs Treduun hakeva ysiluokkalainen totesikin vierailupäivän jälkeen: ”Tämä vaikuttaa hyvältä oppilaitokselta ja täällä varmasti tulee hyvin juttuun toisten kanssa.”

Kuntien tulee parantaa lasten ja nuorten mielenterveys- ja päihdepalveluihin pääsyä ja tulevan hallituksen tulee lieventää toisen asteen ammatilliseen koulutukseen suunnattuja säästövelvoitteita. Nuori tarvitsee aikaa kasvaakseen aikuisuuteen ja hän tarvitsee mahdollisuudet riittävään opetukseen ja tukeen sitä tarvitessaan.

Sirpa Pursiainen, Sosiaali- ja terveysalan opettaja. TREDU

Meillä Suomessa on viime vuosina syntynyt hyvin erikoinen käsitys suvaitsevaisuudesta ja tasa-arvosta. Suvaitsevaisuus ja tasa-arvo näyttävät tarkoittavan osalle ihmisistä sitä, että suomalainen oikeuskäsitys sekä suomalaisuuden arvostaminen kristillisine arvoineen eivät näihin kuulu. Monissa kulttuureissa käsitys oikeasta ja väärästä on hyvin erilainen, eikä naisella ja lapsella ole kaikissa maissa tasavertaista asemaa miehen kanssa. Nyt esille tulleet lasten seksuaaliset hyväksikäytöt osoittavat, että nämä täysin erilaiset arvomaailmat ovat jyrkässä ristiriidassa vakavalla tavalla.

Lapsiin kohdistuvat seksuaalirikokset ovat aina vakavia. Seksuaalirikokset eivät saisi vanheta koskaan, sillä tällaisen teon seuraukset kulkevat varjona läpi elämän. Lainsäädäntöä tulee muuttaa tältä osin.

Vaikka seksuaalirikoksiin syyllistyvät myös suomalaiset, tulee mielestäni raja vastaan siinä kohden, kun rikokseen syyllistyvä on ulkomaalainen. Meillä on vastuu omien kansalaistemme suojelemisesta ja meidän tulee tehdä kaikkemme saadaksemme suomalaiset rikoksen tekijät kaidalle tielle.

Omaan oikeustajuuni ei kuitenkaan mahdu se, ettei lapsen seksuaaliseen rikokseen syyllistynyttä henkilöä voida rikoksen vakavuuden vuoksi karkottaa Suomesta nopealla aikataululla. Mielestäni lainsäädäntöä tulee muuttaa, jotta me voimme turvata lastemme turvallisuuden.

Minulla on ystäviä ympäri maailmaa, enkä ole millään tavalla rasistinen. Autan hädänalaista mielelläni ihonväristä riippumatta. Mikäli Suomeen tullut henkilö ei ole kuitenkaan valmis noudattamaan Suomen lainsäädäntöä, vaan vahingoittaa yhteiskuntaa vakavilla rikoksilla, ei hänen paikkansa ole täällä.

Sirpa Pursiainen

KD Pirkanmaan piirin pj

Köyhyys on arkipäivää kuukaudesta toiseen ja vuodesta toiseen usealle Suomalaiselle. Lapsiperheiden köyhyys syvenee ja koskettaa yhä useampia. Suomessa jopa 14,7 prosenttia lapsista elää köyhyys- tai syrjäytymisriskissä. On häpeällistä, että hyvinvoivassa valtiossa näin suuri osa ihmisistä elää tosiasiallisessa köyhyydessä.

Sosiaaliturvajärjestelmän toimintamallia tulee kehittää ihmistä ja ihmisen tarpeita kohtaavaksi. Byrokraattinen toimintamalli ei kohtaa ihmistä, vaan tarvitaan myös ihmisen kohtaamista sekä sosiaalityötä. Taloudelliset huolet pitäisi ottaa aina vakavasti ja tarjota aidosti tukea taloudellisen tilanteen helpottamiseksi. Tämä voi tarkoittaa taloudellisen tuen myöntämisen lisäksi neuvomista, etuuksien hakemista, papereiden etsimistä, täyttämistä, yhdessä ajan varaamista velkaneuvojalle ja siihen liittyvien paperien kokoamista, sosiaalisen luototuksen ehdottamista jne.

Me kaikki voimme tehdä oman osamme köyhyyden poistamiseksi. Diakoniatyö, järjestöt ja yksittäiset kansalaiset ovat alkaneet toimiin auttaakseen vähävaraisia. Köyhyyttä tulee ryhtyä poistamaan kuitenkin systemaattisesti ja myös poliittisia ratkaisuja tarvitaan.

Lyhyen työn vastaanottamisen tulee olla aina kannattavaa. Heikommassa asemassa oleville suunnattua sosiaaliturvaa tulla vahvistaa, eikä indeksijäädytyksiä tulisi tehdä näihin etuuksiin missään tilanteissa. Köyhiä auttavia avustusjärjestöjä tulee tukea toiminnassaan. Lääke- ja terveydenhuollon menoihin tulee rakentaa yhtenäinen maksukatto, joka kattaa eri menot. Tämän maksukaton tulee olla tulojen mukaan porrasteinen, joka tukee nimenomaisesti köyhiä paljon sairastavia. Etuuksien indeksikorotukset tulee toteuttaa vuosittain, sillä muutoin köyhyys syvenee vuosi vuodelta. Vuoden toimeentulotukea saaneiden perheiden lasten harrastusmahdollisuuksia tulee taloudellisesti tukea.

Sirpa Pursiainen

KD Pirkanmaan piirin pj

Taksilakia ja sen täytäntöönpanoa ei ole osattu suunnitella yhdessä ministeriöiden välillä eikä sen vaikutuksia ole osattu arvioida kunnolla suhteessa vammaisten ja ikäihmisten taksikyyteihin. Vaikkakin uudistus koskee ensisijaisesti yleisiä taksikyydityksiä, vaikuttaa se osaltaan sekä vammaispalvelulain että sosiaalihuoltolain mukaisiin kuljetuksiin.

Taksilain uudistusta käsittelevässä tilaisuudessa hiljattain Metsossa osallistujat kertoivat karseita tosi elämän omakohtaisia esimerkkejä Pirkanmaalta. Eräs pyörätuolissa oleva henkilö kertoi tilanneensa tutun taksin. Taksi oli saapunut paikalle ja pyörätuolia oltiin jo siirtämässä autoon. Tehty tilaus kuitenkin hävisi järjestelmästä. Tämän jälkeen paikalle saapui yleisen välitysjärjestelmän kautta taksi, joka lähti kuljettamaan henkilöä. Jonkin matkan jälkeen tehty tilaus oli hävinnyt järjestelmästä ja kuljettaja oli ilmoittanut, ettei voi jatkaa matkaa ja oli nostanut henkilön pois kyydistä ja jättänyt tien varteen. Erityislapsia on kuljetettu vääriin paikkoihin, jätetty yksin, eikä taksi ole joka päivä edes tullut kyyditsemään kouluun. ”Jokainen aamu on jännitysnäytelmä, tuleeko taksi ja pääsenkö itse töihin”, kommentoi eräs vanhempi. Osa toimintakyvyn rajoitteita omaavista on jättänyt osallistumatta toimintaan, sillä taksin saaminen on epävarmaa ja jatkuvan stressin vuoksi takaisin kotiin pääsemisestä ei houkuta lähtemään kotoa. ”Olemme ö kansalaisia, joita ei haluta kyyditä”, totesi eräs henkilö. Samoja haasteita on toki ympäri Suomea, mutta mistään yksittäistapauksista ei voida enää puhua.

Näin tilanne ei voi jatkua. Vaaratilanteita ei saa syntyä. Kuka vastaa lopulta siitä, että talvipakkasella joku kuolee, kun kyyditykset eivät toimi, kuten pitäisi? Lainsäädännön mukaan kunta vastaa yleisistä vammaispalveluista, kuten kuljetuksista. Yleisesti lakiin kirjattuja palveluja kunta voi tuottaa itse tai ostaa ne ulkopuolelta. Nyt haasteellisia tilanteita syntyy, kun taksinkuljettaja tai kuljetusten välittäjä ei ole suoranaisesti vastuussa vammaispalvelun tuottamisesta vaan vastaa vain vastaanottamistaan kuljetuksista. Kaikkia kyytejä ei ole taloudellisesti kannattavaa vastaanottaa. Koulutusvaatimuksia taksikuljettajalle ei ole kuten ennen. Toimintakyvyn alennettua riittävä koulutustaito on välttämätöntä, sillä siirtymistilanteessa taksiin väärällä tavalla voidaan tuottaa kipua, särkyä ja jopa lisävammoja.

Mielestäni valtion tulee pikimmiten valmistella tarkentavaa asetusta siitä, miten vammaiskuljetukset sekä sote -kuljetukset tulee järjestää ja millainen koulutus niiden tuottamiseen vaaditaan. Sosiaali- ja terveysministeriön tulee niin ikään kantaa vastuuta ja ohjeistaa kuntia kuljetusten järjestämisen suhteen tässä akuutissa tilanteessa sekä vaatia vastuunjaon kuvaamista kuntatasolla ja palveluntuottajien tasolla. Aikaisemmat tuttutaksit tulee saada toimimaan tavalla tai toisella.

Sirpa Pursiainen

KD Pirkanmaan piirin pj

Me kaikki tiedämme, ettei huonokuntoinen vanhus kykene pitämään puoliaan. Me näemme lähipiirissä ja kuulemme lähipiirin keskusteluissa tilanteista, joissa vanhukset eivät ole saaneet tarvitsemaansa hoitoa ja huolenpitoa. Monessa kohdin ikäihmisten palvelut ovat olleet säästökohteena ympäri Suomea.

Lapsiasiainvaltuutettu tuo yhteiskunnalliseen keskusteluun tärkeitä asioita, joita lasten turvallisen ja hyvän kasvun ja kehityksen näkökulmasta tulee huomioida yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Ikäihmisemme tarvitsevat samanlaisen virallisen puolestapuhujan, joka toimii tutkimustiedon ja kokemustiedon virallisena puolestapuhujana vanhusten turvallisen ja hyvän hoidon turvaamiseksi.

Vanhusten asioiden korjaamiseksi tarvitsemme yhteistä tahtotilaa. KD Pirkanmaan piiri järjestää tiistaina 4.9 Keskustorilla klo 17-19 tilaisuuden vanhusasiainvaltuutetun saamiseksi Suomeen. On ollut ilo huomata, kuinka kaikkien puolueiden edustajat Pirkanmaalla haluavat olla mukana ajamassa tätä kaikille tärkeää asiaa.

Kansalaisaloitteen läpi meno ja vanhusasiainvaltuutetun saaminen ei toki yksin ratkaise asiaa. Meidän tulee saada aikaiseksi ikäihmisten sote. Tällä en tarkoita maakunnanlaajuista organisaatiouudistusta valinnanvapauden kera vaan yksinkertaisesti sitä, että vanhuksia koskevat sosiaali- terveydenhuolto ja erikoissairaanhoidon palvelut ja muut ikäihmisten palvelut integroitaisiin toiminnalliseksi kokonaisuudeksi unohtamatta sosiaaliturvaa.

Käytännössä tulisi kuvata ikäihmisten näkökulmasta hoito- ja palveluketjuja taloudelliset tekijät huomioiden ja nimetä vastuunkantaja palvelu- ja hoitoketjun tarkoituksenmukaisen toteutumisen turvaamiseksi. Vaikkakin jokaisen elämän yksilölliset asiat vaikuttavat tarkoituksenmukaisen ja hyvän palvelun ja hoidon valintaan, on usein yhdistäviä tekijöitä, jotka tulee huomioida toimintakyvyn heiketessä. Ikäihminen tarpeineen ja toiveineen tulisi kohdata kokonaisuutena, mutta tällä hetkellä usein tilannetta tarkastellaan vain oman vastuualueen näkökulmasta. Esimerkiksi ikäihmisen sosiaaliturva jää usein huomioimatta ja puolison menettämiseen ei ole selkeää tukemisen toimintamallia. Kuvaamalla prosessit ja nimeämällä vastuutahot voimme saada huonokuntoisten ikäihmisten elämästä nykyistä parempaa.

Tarvitsemme myös nykyistä paremman palautejärjestelmän poliittisen päätöksenteon tueksi siitä, mikä toimii hyvin ja mitä tulee kehittää. Palautetta tulee kerätä palvelujen käyttäjiltä, työntekijöitä sekä omaisilta. Aina ikäihminen ei kykene itse palautetta antamaan. Näin saisimme selville hyvät ja levitettävät toimintamallit sekä tiedon siitä, missä ongelmia on ja mitä ne ovat. Tiedon tulee olla vahvemmin perustana ikäihmisten palveluiden johtamisessa ja päätöksenteossa. Vanhusasiainvaltuutettu osaltaan tukisi tiedolla johtamista ja antaisi yhteistä ymmärrystä vanhustenhoidon tilasta ja tavoitteista.

Sirpa Pursiainen, YTM

KD Pirkanmaan piirin pj

Lastensuojelu on ylikuormittunutta monella paikkakunnalla. Lastensuojelu on luonteeltaan sellaista, jossa pitäisi olla aidosti aikaa kohdata perheet: niin vanhemmat kuin lapset. Varhaista tukea tulee tarjota perhetyön ja kotiin annettavien palvelujen ja tuen muodossa. Kiireessä ennaltaehkäisevää työtä on mahdotonta toteuttaa hyvin.

Tilanteiden kriisiytyessä korostuu ajan tärkeys, jotta aidosti voidaan perehtyä tilanteeseen ja tehdä päätökset lapsen edun mukaisesti. Lapsuuden traumaattiset kokemukset heijastelevat myöhempään elämään. Mikäli lastensuojelun prosessi ja sijoitus eivät toteudu lapsen edun mukaisesti, ovat haavat usein vielä syvemmät.

Sirpa Pursiainen

Sosiaali- ja terveysalan opettaja, YTM

Iäkkäille ihmisille ja mielenterveyskuntoutujille tulisi turvata nykyistä paremmin ympärivuorokautiseen hoitoon pääsy. Tällä hetkellä yhteiskunnassamme on iso joukko ihmisiä, jotka tarvitsisivat ympärivuorokautista hoitoa, muttei heille sellaista myönnetä. Näiden ihmisryhmien omaiset ovat huolissaan ja monet omaiset ovat voimiensa äärirajoilla pyrkiessään huolehtimaan huonokuntoisesta läheisestään.

On helppo sanoa kodin olevan aina ihmiselle paras paikka asua. Tällä hetkellä tosielämässä tapahtuu kuitenkin tilanteita, missä kotona asuminen ja avohoito eivät vastaa huolenpidon tarpeisiin.

Elävästä elämästä oleva esimerkki kertoo karua todellisuutta. Ihmiselle, joka kertoi avoimesti lääkärille pelkäävänsä tappavansa itsensä, ei myönnetty hoitopaikkaa, vaikka henkilö sitä pyysi. Tämä johti itsemurhan yrittämiseen. Onnekkaasti omaiset sattuivat vierailemaan yksinasuvan henkilön luona ajoissa. Tämän itsemurhayrityksen jälkeenkin ympärivuorokautista hoitopaikkaa täytyi vaatia vedoten lääkärin vastuuseen ja voimassa olevaan lainsäädäntöön, sillä hoitava taho olisi kotiuttanut henkilön muutaman päivän päästä. Kun oman avuntarpeen ilmaisemaan kykenevän kohdalla todellisuus on tällainen, mitä se onkaan niiden henkilöiden kohdalla, jotka eivät kykene avuntarvettaan ilmaisemaan tai joilla ei ole sellaisia omaisia tai läheisiä, jotka palveluja kykenevät vaatimaan?

Itse ihmettelen arvomuutosta, joka yhteiskunnassamme näyttää tapahtuneen. Kaikkien elämää ei nähtävästi nähdä enää arvokkaana, koska heikommassa asemassa olevien avuntarpeeseen ei haluta vastata. Mielestäni yhteiskunnan hyvinvoinnin mittarina toimii se, miten huolehdimme yhteiskuntamme heikoimmista.

Omaiset ja myös useat työntekijät ovat aidosti huolissaan osasta kotona asuvista. On myös ymmärrettävä se tosiasia, että muistisairas ei kykene arvioimaan omaa hoidon tarvettaan, eikä osaa hakea itselleen tarvitsemiaan palveluja. Meillä on yhteiskunnassa olemassa taloudelliset resurssit huolehtiaksemme niistä, jotka ympärivuorokautista hoivaa tarvitsevat. Joskus ympärivuorokautisen hoidon tarve on väliaikaista ja joskus sitä tarvitaan turvaamaan viimeiset elinvuodet tai kuukaudet. En ymmärrä, miksi nämä ihmisryhmät, huonokuntoiset ikäihmiset ja mielenterveyskuntoutujat asetetaan kuitenkin usein säästökohteeksi, kun samanaikaisesti rahoitusta löytyy esimerkiksi ei välttämättömiin investointeihin. Avopalvelujen ja kotihoidon painottamisessa on menty osan asiakkaiden kohdalla aivan liian pitkälle.

Sirpa Pursiainen

Sosiaali- ja terveysalan opettaja

Kunnallisvaaliehdokas, KD

Otamme kansanterveydellisesti ja taloudellisesti ison riskin, mikäli emme vaadi rakentamiselta parempaa laadunvalvontaa. Rakennettavien rakennusten kohdalla sekä saneerauksien kohdalla on tärkeää varmistaa rakennuksen rakenteiden terveellisyys. Tämän lisäksi on kunnostettava nykyiset homekoulut ja –päiväkodit. Joissakin tilanteissa on kokonaistalouden ja tilanteen vakavuuden vuoksi parempi ratkaisu purkaa olemassa oleva rakennus ja rakentaa tilalle terve rakennus. Virroilla tehtiin järkipäätös.

Vaikka tästä aiheesta on puhuttu hieman enemmän parin viime vuoden aikana, näyttää aihe edelleen olevan sellainen, josta halutaan vaieta. Toki tämä on ymmärrettävää, sillä ongelman poistamiseksi tarvitaan rahaa vieviä investointeja. Ongelma ei kuitenkaan poistu sillä, että ongelma kielletään. Varhaisella puuttumisella usein syntyneet ongelmat saataisiin korjattua helposti ja halvasti. Kun ongelma kielletään, leviävät itiöt ilmastoinnin ja rakenteiden kautta myös muihin osiin rakennusta. Usein myös tehdään järjettömiä päätöksiä, joilla uskotaan voivan säästää. Yksi tällainen epäkohta on sulkea ilmastointi loma-ajaksi, mikäli ilmastointi nimenomaisesti varmistaa rakennuksen hengittävyyden. Pieni säästö nyt voi toisin sanoen johtaa isoihin kuluihin.

On surullista, että edelleen monia homeelle herkistyneitä syyllistetään ja heidän mielenterveyttään epäillään, vaikka kyse on todellisesta ongelmasta. Herkistyminen kosteusongelmille rajoittaa elämää ja pahimmissa tapauksissa estää mahdollisuudet osallistua koulutukseen tai työelämään. Mielestäni meillä ei ole varaa viedä tulevaisuuden mahdollisuutta tämän päivän lapsilta ja nuorilta. Kunnostetaan ja tarpeen mukaan uudelleen rakennetaan homekoulut ja –päiväkodit!

Sirpa Pursiainen

Sosiaali- ja terveysalan opettaja