Pirkanmaan hyvinvointialueen aluevaltuusto hyväksyi maanantaina 25.11 kokouksessa monituottajuusstrategian. Ensimmäiseksi toki mieleen tulee, että onpa hienoa ja edistyksellistä, että tällainen strategia on tehty. Moni yritys odotti tämän strategian valmistumista toiveikkaana. Valitettavasti kuitenkin strategian otsikko on varsin harhaanjohtajava. Tämän asiakirjan läpi luettuaan lukijalle viesti on selvä, nimestään huolimatta kyseessä on ostopalvelujen vähentämisstrategia.
Monituottajuuden tulisi olla jo arvo jo sinänsä. Aito monituottajuus on kumppanuutta. Yritykset toimivat kehittäjinä ja kirittäjinä. Monituottajuus tuo mukanaan asiakkaan valinnanvapauden.
Nyt strategiassa on selkeä näkökulma: Meillä on ongelma, kun meillä on ostopalveluja. Hyvinvointialueella nähdään ongelmaksi, että ostopalvelujen budjetti on ylittynyt.
Poliittisessa päätöksenteossa tulisi aina kiinnittää huomiota kokonaistalouteen. Päätösten tulisi perustua tietoon. Maan hallitusohjelmaan on kirjattu, että hyvinvointialueiden tulee selvittää ja julkaista kustannusyksikköhintoja. Vain tietämällä oman tuotannon kustannukset voidaan tehdä tietoon pohjautuvia valintoja talouden näkökulmasta: mitä palveluja tulee tuottaa itse ja mitä palveluja tulee ostaa. Ei päätöksenteon pohjana voi olla vain se peruste, että ostopalvelujen budjetti on ylittynyt. Olisiko budjetin ylityksen syynä kenties talousarvion alibudjetointi?
Miten on selitettävissä, että oman tuotannon henkilöstömenot kasvavat 7,3 %:lla, mutta ostopalveluissa kustannukset eivät saa lainkaan kasvaa? Sote-sektorilla henkilöstömenot ovat myös yrityksille suurin menoerä. Myös yritysten pitää maksaa henkilöstön palkkamenot.
On täysin käsittämätöntä, että aluevaltuutettujen enemmistö halusi päätöksellään linjata seuraavan valtuustokauden ajaksi strategian, jonka tavoitteena on vähentää ostopalveluja ja lisätä omaa tuotantoa kautta linjan, ilman tietoa todellisista kustannuksista. Monituottajuusstrategiassa myös linjataan, että ikäihmisten asumispalveluissa oman tuotannon suhteellista osuutta lisätään, vaikka yksityisiä sote työnantajia edustavan Hyvinvointiala Hali ry:n ja useiden hyvinvointialueiden omat laskelmat osoittavat oman tuotannon olevan huomattavasti kalliimpaa.
Kristillisdemokraattien valtuustoryhmänä esitimme seuraavan ponnen: ”Monituottajuusstrategia tulee päivittää ensi vuoden aikana, kun oman tuotannon kustannusyksikköhintoja saadaan valmistumaan. Strategian päivityksessä tulee huomioida vahvemmin oman tuotannon kustannukset sekä kustannusyksikköhintojen vertailut strategisiin linjauksiin samoin kuin se, että oman tuotannon ja ostopalveluiden kustannukset voivat vaihdella palveluittain.” Keskustan aluevaltuustoryhmä kannatti pontta sekä muutama yksittäinen poliitikko.
Taloudellisesti haasteellisessa ajassa, jossa tulee kyetä vastaamaan kaikkien sosiaali- ja terveydenhuollon palvelun tarpeisiin, on käsittämätöntä, ettei Pirkanmaalla yrittäjiä nähdä aidosti kumppaneina. On erittäin huolestuttavaa, ettei tietoa ja kokonaistaloutta huomioida päätöksenteossa. Tehty päätös voi johtaa nopealla aikataululla etenkin pienten järjestöpohjaisten palveluntuottajien poistumiseen sote-yrityskentältä. Myös moni isompi palveluntuottaja saattaa keskittyä tarjoamaan palveluja muualle. Pirha ei kykene mitenkään yksin palveluntarpeeseen vastaamaan.

Sirpa Pursiainen-Hautala, toimitusjohtaja (YTM)
KD aluevaltuustoryhmän pj.