Inhimillisesti katsottuna tilanne mielenterveyskuntoutujilla on usein jokseenkin katastrofaalinen. Suomessa psykoosiin vaipuneen hakee kotoa poliisi, mikäli hän ei lähde vapaaehtoisesti sairaalaan ja tämä aiheuttaa kauhun tunteita entisestään. Mielestäni lääkärien ja muun hoitohenkilökunnan pitäisi olla valmiita menemään sairastuneen kotiin tarvittaessa, jonka avulla mielenterveyden ongelmista kärsivälle voidaan luoda inhimillinen silta joko avohoitoon tai sairaalahoitoon.

Suomessa mielenterveysoireita hoidetaan lääkkeillä, mutta kiinnitetään vähemmän huomiota oireiden taustoihin. Lääkkeet ovat joissakin tilanteissa välttämättömiä, mutta mielensairauden taustalta löytyy usein käsittelemättömiä traumoja tai kriisejä, jotka aiheuttavat oireet. Näiden traumojen ja kriisien käsittelyä eivät lääkkeet auta, vaikka ne hyvin vaimentavatkin tunteet. Terapiaan pääsyä mielenterveyskuntoutujat joutuvat odottamaan pitkään ja pitkä jonotusaika pahentaa tilannetta ja pitkittää kuntoutumista. Terapiassa usein päädytään lyhytterapiaan.

Mielenterveyskuntoutuskotien yksityistäminen luo omat mahdollisuutensa, mutta myös haasteensa. Tosi elämästä esimerkkinä Tampereelta muutama vuosi sitten eräälle mielenterveyskuntoutujalle oli hyvin vaikeaa löytää kuntoutuspaikkaa sairaalahoidon jälkeen, sillä yksityinen hoitolaitos sai valita asiakkaansa ja he halusivat hyväkuntoisia asiakkaita. Henkilön sairaalahoitoaika piteni kuukausia. Kuntoutuspaikan löydyttyä ja henkilön oltua siellä muutaman kuukauden ajan, kyseinen henkilö potkittiin paikasta pois sillä perusteella, ettei hän ”sitoutunut riittävästi kuntoutukseen”. Henkilöä neuvottiin kolkuttamaan tarvittaessa Pelastusarmeijan ovea. Henkilöllä ei ollut pitkän sairaalajakson jälkeen kotia minne mennä, missä hän yksin pärjäisi. Kuinka edelleen harhoja omaava henkilö, jonka lähipiirissä vielä tapahtui dramaattisia asioita, voisi edes olla ”sitoutunut” kuntoutukseen, kun ei itse vielä edes hahmota omaa tilaansa? Ongelmat johtuivat osittain siitä, ettei Tampereen kaupunki ollut sopimuksissaan huolehtinut riittävästi sopimuksen sisällöstä, enkä tiedä onko asiaa korjattu vieläkään. Mielenterveyskuntoutus on pitkä prosessi, joten kunnalla tulee olla sellaisia yhteistyökumppaneita, jotka ottavat hoitaakseen kuntoutusta tarvitsevat silloin, kun he eivät ole sairaalahoidon tarpeessa. Hoidon lopettaminen tulee suunnitella siten, että jatkohoito ja asuminen ovat turvattuja.

Mielenterveys- ja päihdetyön kehittämissuunnitelman mukaan mielenterveydestä aiheutuva työkyvyttömyys on lisääntynyt voimakkaasti; sairaspäivärahoista joka neljäs ja uusista työkyvyttömyyseläkkeistä joka kolmas myönnetään psyykkisin perustein. Avohoitoa, kuten keskusteluapua, päiväsairaaloita, vertaisryhmiä, terapiaan pääsyä ja kotiin annettavaa apua tulisikin kehittää nopeasti, jotta nykyisestä katastrofaalisesta tilanteesta ei tule pysyvä tila.