Olen huolissani ideologisesti kasvaneesta vastakkainasettelusta julkisen ja yksityisen sektorin välillä sekä yrittäjäkielteisyyden kasvamisesta. Mielestäni on käsittämätöntä, että osa poliitikoista viljelee jatkuvasti mielikuvaa ahneista yrittäjistä. Tosiasiallisesti ainoastaan yrittäjät luovat pohjan hyvinvointiyhteiskunnallemme, sillä yrittäjyyden ja työnteon kautta hyvinvointipalvelut rahoitetaan verovaroin.
Tarvitsemme yrittäjäystävällistä politiikkaa varmistaaksemme hyvinvointipalvelut sekä pitääksemme kuntien muut palvelut nykyisellä tasolla. Meidän tulee huomioida yritykset kaavoituksessa, suosia paikallisia yrityksiä kuntien hankinnoissa ja edistää yritysten kasvumahdollisuuksia. Koronan, ikäihmisten määrän kasvun ja syntyvyyden heikkenemisen vuoksi talouden näkökulmasta on välttämätöntä tehdä kaikki mahdollinen työllisyyden edistämiseksi sekä yritysten pitämiseksi Tampereen seutukunnalla.
Moni yrittäjä tekee paljon hyvää sen lisäksi, että on työllistämisen kautta tarjoamassa leivän monen perheen pöytään. Miltei kaikki yrittäjät kokevat perustelluksi sen, että yhteiskunta huolehtii heikommista, kuten ikäihmisistä ja vammaisista. Moni yrittäjä kuitenkin samanaikaisesti ihmettelee verovaroin kerätyn rahan huolettoman käyttämisen trendiä. Vastuullinen kunta huolehtii taloudesta, ennakoi tulevia pakollisia menoja ja tekee kaikkensa varmistaaksensa selviämisen tulevista vuosista.
Paikallisten yrittäjien tukeminen varmistaa veroeurojen ohjautumisen omalle kunnalle. Monesti paikallisen yrittäjän tuotteiden valitseminen tuo laatua ja on kuljetuskustannusten minimoimisen vuoksi iso ekoteko. Kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti Tampereen tulisi kiinnittää erityistä huomiota paikallisten yritysten toimintaedellytysten turvaamiseen. Vastakkainasettelun ja yrittäjäkielteisyyden sijaan arvostetaan yrittäjiä ja rakennetaan yhdessä elinvoimaista ja hyvinvoivaa Tamperetta.
Sirpa Pursiainen
Toimitusjohtaja (YTM), kaupunginhallituksen varajäsen (KD)