Tampereen kristillisdemokraattien valtuustoryhmän puheenvuoro 15.11.2021

Me kristillisdemokraatit haluamme tehdä yhteistyötä muiden puolueiden kanssa kuntalaistemme parhaaksi. Meille puolueena on tärkeää, että jokaista työhön kykenevää tuetaan töihin, yrittämistä tuetaan ja heikoimmista huolehditaan. Politiikan tulee kantaa vastuuta palvelujen riittävyydestä, laadusta sekä tehdä vastuullista talouspolitiikkaa.

Pidämme hyvänä, että strategiassa asetetaan tavoite Tampereesta, joka on paras paikkaa kasvaa, kehittyä ja ikääntyä. Meidän tulee huolehtia vauvasta vaariin ja muksusta mummuun jokaisen palvelutarpeesta. Lapsiystävällinen ja ikäystävällinen Tampere palvelee myös muita kuntalaisia.

Lapsiystävällinen Tampere toteutuessaan houkuttelee perheitä asumaan Tampereelle. Lapsiystävällisessä Tampereessa tarjotaan lapsille ja nuorille hyvä ja turvallinen lapsuus ja sekä lapsen että perheen tuen tarpeisiin vastataan. Onnistuessamme tässä tavoitteessa saamme lapsemme ja lapsiperheemme voimaan paremmin. Talousarviossa tamperelainen terapiatakuu sekä köyhyystyöryhmä ovat mielestäni myös lapsiystävällisiä tekoja. Talousarviossa varaudutaan myös varhaiskasvatusyksiköiden ja koulujen peruskorjauksiin, joka on tärkeä osa terveellistä ja turvallista kasvuympäristöä. Erityisen kiitollinen ryhmämme ja itse henkilökohtaisesti Teiskolaisena olemme siitä, että löysimme puolueiden kesken poliittisen yhteisymmärryksen Kämmenniemen koulun korjauksen aikaistamisesta. Tämän hankkeen kohdalla kannatamme uuden koulun rakentamista ja mielestämme puurakentamisen vaihtoehto kannattaa ottaa vakavaan tarkasteluun.

Me kristillisdemokraatit olemme pitäneet ja pidämme esillä ikäihmisten oikeutta arvokkaaseen ikääntymiseen. Kaikkien tulee saada oikea-aikaisesti riittävät palvelut, eikä kenenkään tule joutua pelkäämään ikääntymistä. Satsaus ikäihmisten palveluihin näkyy talousarviossa. Meidän tulee jatkuvasti seurata ja vastata ikäihmisten palvelutarpeen kasvuun. Jotta Tampere voi olla paras paikka ikääntyä, meidän tulee etsiä ratkaisuja hoitajatarpeeseen vastaamiseksi ja meidän tulee huolehtia hyvästä johtamista.

Strategiassa nostetaan esille yhdenvertaiset yksilöt. Kristillisdemokraatteina puolustamme jokaisen oikeutta mielipiteeseen, sananvapauteen ja uskontoon. Erilaisuutta tulee arvostaa ja erilaisia mielipiteitä tulee kunnioittaa. Ketään ei tule myöskään tahallaan väärinymmärtää. Yhdenvertaisuuden näkökulmasta myös vammaisten yhdenvertaisuutta tulee edistää. Esteettömyyden tulee näkyä niin rakentamisessa kuin asenteissa. Kun Tampereelle suunnitellaan seuraavaa uimahallin rakentamista tai peruskorjausta, tulee meidän huolehtia, että siellä on myös lämminvesiallas. Tämä kohtuullisen pieni asia on monelle selkäsairaalle ja vammaiselle toimintakyvyn ja kuntoutumisen näkökulmasta äärimmäisen tärkeä asia. Jokaisella tulee olla myös oikeus asuntoon ja onkin tärkeää, että strategiassa mitataan pitkäaikaisasunnottomuuden määrää. Yhteiskunnan paras hyvinvoinnin mittari on se, miten kaikkein heikoimmassa asemassa oleva voi.

Yhdenvertaisuus tarkoittaa myös aluepolitiikkaa. Ryhmämme on pitkään ajanut tasataksan palauttamista Tampereelle. Olemme iloisia, että talousarvioon saatiin lisäys, jossa todetaan: ”Vuoden 2022 aikana käynnistetään pormestariohjelman mukaisesti selvitys tasataksan toteutuksesta ja sen rahoituksesta.” Tampereen pohjoisen alueen asukkaille tämä on merkittävä asia palvelujen yhdenvertaisen saavutettavuuden näkökulmasta.

Strategiassa nostetaan esille myös turvallisuus ja luvataan tiivistää monialaista yhteistyötä turvallisuuden ja tamperelaisten turvallisuuden tunteen parantamiseksi. Olemme huolestuneita huumeiden käytön lisääntymisestä. Nuorten huumekokeilujen ja huumeiden käytön vähentäminen ovat asioita, joihin meidän tulee kaupungissamme erityisesti panostaa. Vähentämällä huumekokeiluja ja huumeiden käyttöä ehkäisemme syrjäytymistä ja lisäämme turvallisuuden tunnetta kaduilla.

Luoja on antanut meille tämän yhden maapallon. On meidän tehtävämme viljellä ja varjella sitä. Ympäristöasiat, kuten hiilineutraalit teot näkyvät sekä strategiassa että talousarviossa. Kaupunki voi tehdä osansa, kuten suosia paikallisia palveluja ja paikallisia tuotteita. Jos meillä on aito tahtotila ympäristötekoihin, emme voi ajatella, että kaupunki tai jokin yritys tekee puolestamme tarpeelliset teot. Haastankin meitä jokaista tekemään arjen valintoja, joilla säästämme luontoa. Ei osteta aina uutta, vaan kierrätetään ja mietitään, mitä todella tarvitsemme ja mitä emme. Suositaan paikallisia yrityksiä ja vältetään lento- ja meriteitse kuljetettavia kulutustarvikkeita.

Tampere lupaa strategiassa olla tulevaisuuden edelläkävijä. Lisäksi luvataan, että meillä on tekeviä yhteisöjä. Meillä on Tampereella korkeaa osaamista ja meillä on upeita yrityksiä ja yrittäjiä, jotka työllistävät, innovoivat uutta ja mahdollistavat nykyiset verotulot. Meidän tulee huolehtia yrityksistämme ja etsiä yhdessä ratkaisuja, joilla varmistamme talouskasvun tulevaisuudessa. Pidän huolestuttavana sitä, että joskus politiikassa ideologisesta näkökulmasta yksityinen ja julkinen puoli asetetaan vastakkain. Talouspoliittinen tosiasia on se, että me tarvitsemme yrityksiä sekä palvelujen tuottajina että laajemmin työllisyyden ja verotulojen näkökulmasta. Mikäli yritykset karkaavat ympäristöpaikkakunnille tai keskittyvät entisestään Helsingin seudulle, siitä seuraa alueellamme työttömyyttä sekä verotulojen alentumista. Meidän tuleekin toivottaa jokainen yritys tervetulleeksi Tampereelle ja osaltamme tukea yritysten talouskasvua ja viennin kehittymistä.

Moni järjestö, yhteisö, seurakunnat ja yksittäiset kuntalaiset tekevät tärkeää vapaaehtoistyötä. Kuten strategiassa todetaan: ”Yhdessä teemme parempaa huomista.” Naapuriapu, erilaiset ystäväpalvelut, läheisistä huolehtiminen, omaishoitajuus, ruoka-apu tai lasten harrastustoimissa vetäjänä toimiminen ovat merkittäviä hyvinvointitekoja. Vapaaehtoistyön takana on joukko ihmisiä, jotka sydämen halusta antavat aikaansa ja joskus myös varojaan toisen ihmisen tukemiseksi ja toisesta huolehtimiseksi.

Meille kristillisdemokraateille on tärkeää saada velkaantuminen taittumaan. Kuten ilmastokysymyksissä, myös talouskysymyksissä ajattelemme, ettemme voi viedä tulevien sukupolvien resursseja ja syödä heidän pöydästään. Meidän tulee saada Tampereen talous tasapainoon. Tampereella on investoitu paljon. Osa investoinneista on pakollisia, kuten koulujen sisäilmaongelmien korjaaminen. Osa investoinneista lisää kansainvälistä tunnettavuutta ja lisää työllisyyttä ja yrittäjyyttä ja ovat sikäli perusteltuja. Investointien suhteen meidän tulee kuitenkin hyvin tarkoin harkita jatkossa sitä, mihin meillä on varaa.

Lopuksi vielä totean, että sotepalvelujen siirtyessä hyvinvointialueelle meillä on edessämme hyvin erilainen kattaus käytettävissä olevista rahoista sekä päätettävistä asioista Tampereella. Meidän tulee valmistautua muutokseen huolella ja ennakoiden. On hienoa, että Tampere tässäkin talousarviossa satsaa ihmisten hyvinvointiin ja terveyteen. Meidän jokaisen päättäjän ja virkamiehen intresseissä tulee olla, että jatkossakin jokainen tamperelainen saa tarvitsemansa palvelut laadukkaasti ja oikea-aikaisesti. Politiikassa tulee kuitenkin valmistautua hyvin toisenlaisen kunnan johtamiseen. Tulevaisuuden kunnassa päätämme sivistyksestä, liikuntapalveluista, kulttuurista, työllisyydestä, kaavoituksesta sekä monesta yrittäjiin liittyvästä asiasta. Päätöksenteon ja eurojen vähetessä toivon, että saamme erityisesti lisättyä kunnassamme tiedolla johtamista sekä lisättyä vuoropuhelua yritysten kanssa työllisyysasteen parantamiseksi sekä yritysten toimintamahdollisuuksien parantamiseksi.

Sirpa Pursiainen

Tampereen kristillisdemokraattien valtuustoryhmän pj

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s