Lasten ja nuorten mielen hyvinvointiin panostettava tänään

Pidän erittäin huolestuttavana mielenterveysongelmien määrällistä kasvua sekä palveluiden riittämättömyyttä. Mielenterveysongelmien taustalla on moninaisia asioita, joihin meidän tulisi kiinnittää huomioita. Yksi halvimmista ja tehokkaimmista keinoista on edelleen lisätä tunnetaitojen opettelua päiväkodeissa ja kouluissa sekä vahvistaa vuoropuhelua vanhempien kanssa näiden taitojen harjaantumiseen myös kotona.

Toisena keinona on yhteisöllisyyden rakentaminen niin kouluissa kuin asuinalueilla. Osallisuuden, merkityksellisyyden tunteen sekä hyväksymisen kokemuksen saaminen ovat mielenterveyttä tukevia asioita. Meistä jokainen voi tehdä oman osansa tällä saralla. Mielestäni yhteisöllisyyteen kuuluu sisälleen ihmisen hyväksyminen itsenään. Lapset ja nuoret kokevat suuria paineita ulkonäöstään ja riittävyydestään, meidän aikuisten ei tule tätä painetta ainakaan lisätä.

Kolmantena merkittävänä asiana on turvallisuuden ja turvallisuuden tunteen heikkeneminen. Koulukiusaaminen, huumeiden käytön lisääntyminen katukuvassa ja lähipiirissä, perheväkivalta ja huolestuttavien uutisten vyöryminen ilman turvallisuuden tunteen vahvistamista heikentävät lapsen ja nuoren turvallisuuden kokemusta. Turvattomuuden tunne heikentää mielen hyvinvointia. Koetut turvallisuusuhat ja tilanteet turvallisuuden vaarantumisesta kuormittavat merkittävästi mieltä. On meidän aikuisten tehtävänä huolehtia, että lapset ja nuoret saavat elää lapsuuttaan turvallisin mielin.

Ennaltaehkäisevien keinojen lisäksi meidän tulee panostaa myös mielenterveyspalveluihin. Lääkkeitä tarvitaan vaikeissa tilanteissa, mutta meillä Suomessa mielenterveysongelmien hoito on kääntynyt liian lääkepainotteiseksi. Juurisyiden selvittäminen terapian avulla, keskusteluapu ja itsetunnon vahvistaminen ovat asioita, joihin tulee panostaa. Lisäksi perheissä, kouluissa ja yhteiskunnassa olevia turvallisuusuhkia tulee kitkeä systemaattisesti pois. Hyvinvointi-investoinnit lasten ja nuorten mielen hyvinvointiin on tehtävä tänään, jotta heillä ja meillä on valoisampi tulevaisuus.


Sirpa Pursiainen

Toimitusjohtaja, kaupunginvaltuutettu (Tampere)

Aluevaaliehdokas, Kristillisdemokraatit

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s