Suomen vientiteollisuudelle ei tule asettaa päästöveroja

Vaalipaneeleissa useampi puolue on väläytellyt vientiteollisuudelle asetettavia päästöveroja osana vihreää siirtymää. Ehdotus on käsittämätön. Suomen vientiteollisuus on maailman puhtainta. Mikäli tällainen päästövero asetetaan, se tarkoittaisi suoraan sitä, että samoja tuotteita tuotettaisiin muualla maailmalla huomattavasti epäekologisemmin.

Suomen talous on myös pahoin velkaantunut. Valtiolla on arviolta vuoden 2023 loppuun mennessä 156 miljardia velkaa. Tällä hetkellä jokaista suomalaista kohden valtionvelkaa on 25 173 euroa. Valtiovarainministeriö on arvioinut, että tämän vuoden valtion korkomenot ovat noin 2,5 miljardia euroa, kun viime vuonna korkomenoihin kului reilut 830 miljoonaa. Vuodelle 2027 pelkästään arvioidut korkomenot ovat jo 3,7 miljardia.

Moni puolue nojaa säästöjen sijaan juuri BKT:n kasvuun. Kahden prosentin BKT kasvu ei ole mitenkään mahdollista, mikäli vientiteollisuudelle asetetaan päästöveroja. Päinvastoin tällainen heikentää vientiä, lisää työttömyyttä ja sitä kautta syventää myös velkaantumista. Säästöjen lisäksi tarvitsemme BKT:n kasvua kyetäksemme vastaamaan kasvavaan huoltosuhteeseen.

Vientiteollisuuden elinvoimaisuus on täysin välttämätöntä turvata seuraavan hallituskauden aikana. Mänttä-Vilppulan kaltaisille kaupungeille tällaiset päätökset olisivat merkittäviä ja heikentäisivät huomattavasti alueen elinvoimaisuutta.

Sirpa Pursiainen

Kristillisdemokraatit