SOTE-kriisi osoittaa mielestäni erinomaisella tavalla sen, kuinka eri tavalla palvelujen saatavuuteen ja saavutettavuuteen suhtaudutaan. Keskusta on mielestäni täysin oikeassa siinä, että SOTE-alueita tulee olla riittävästi. Kenties erikoissairaanhoito voitaisiin järjestää viiden alueen mallilla, mutta kun kyseessä ovat myös sosiaalipalvelut sekä perusterveydenhuolto, tulee alueita olla selkeästi enemmän.  18 aluetta olisi ollut hyvä määrä palvelujen järjestämiseksi koko Suomessa. Lisäksi SOTE-uudistuksessa on vääjäämätöntä miettiä myös rahoitus sekä palvelujen johtaminen. Tästä syystä maakuntamalli varmistaisi parhaiten sen, että alueelliset erityiskysymykset huomioidaan palvelujen tuottamisessa.

SOTE-uudistuksessa tulee huomioida myös, ettei palveluja tule keskittää kuitenkaan silloin, kun laadukkaat palvelut voidaan turvata myös lähipalveluna. Lähipalvelujen tuottaminen ei ole välttämättä myöskään kokonaistaloudellisesti keskittämistä edullisempaa. Peruslähipalvelut tukevat ikäihmisten kotona asumista sekä lapsiperheiden mahdollisuuksia asua haja-asutusalueilla. Tutkimusten mukaan myös luonnonläheisyys tukee terveyttä.

Alueiden lisäksi tulisi huomioida myös palvelujen saavutettavuus. Palvelujen saavutettavuuteen liittyy keskeisesti joukkoliikenne. Kuntarajojen merkityksen madaltuessa tulee joukkoliikenneverkostossa suunnitella lähipalvelut siten, että ne ovat yhdenvertaisesti saavutettavissa. Valtio voisi myös kohdentaa ja ohjata joukkoliikennerahoitusta nykyistä tarkemmin. Valtio voisi velvoittaa joukkoliikenteen rahoituksen kohdentamista erityisesti syrjäseuduille, joista jo nyt palvelujen saavuttaminen on haasteellisempaa. Käytännössä kunta tai tulevaisuudessa maakunta-alueen olisi käytettävä joukkoliikenteeseen suunnattu raha erityisesti hiljaisen kysynnän alueille, josta palvelujen pariin on pidempi matka. Tämä edistäisi palvelujen yhdenvertaista saavutettavuutta.