Kontulan toiminta Israelissa syvästi moitittavaa

Pidän erittäin huolestuttavana Anna Kontulan aikaan saamaa kansainvälistä negatiivista julkisuutta. Kansanedustajan ei missään nimessä pidä osallistua toisen valtion rajojen sisällä sellaiseen mielenilmaukseen, joka pahimmillaan vaarantaa maiden välisiä diplomaattisia suhteita.

Kontulan osallistuminen mielenosoitukseen juuri Israelissa lisäksi antaa kuvan siitä, että Kontula Suomen edustajana antaa tukensa antisemitismille. Kontula on yksipuolisesti ilmaissut kritiikkinsä Israelille Gazan saarrosta, mutta kritiikin osalliseksi ei ole tullut Egypti. Kontulan toiminta ja lausunnot ovat niin ikään yksin juuri Israelia vastaan, vaikka terroristijärjestö Hamas on vuosikymmenet syyllistynyt iskujen toteuttamiseen ja rakettien laukaisemiseen Israelia vastaan. Israelilla on oikeus puolustautua terrorismia vastaan.

Hamas vastustaa rauhanomaista ratkaisua palestiinalaiskysymykseen. Israelin lisäksi Yhdysvallat, EU, Kanada ja Egypti ovat luokitelleet Hamasin terroristijärjestöksi. Kontulan ulostulo antaa erittäin ikävän kuvan Suomesta maailmalla. Jo nyt Kontulan toimet ovat saaneet erittäin ikävää ja kyseenalaista kansainvälistä näkyvyyttä. Esimerkiksi juutalaisten maailmankongressi on kritisoinut Kontulan protestia ja arvioivat Kontulan syyllistyneen melko todennäköisesti antisemitismiin. Koska Kontula edustaa kansanedustajana Suomea ja puolueensa vuoksi myös Suomen hallitusta, on teko syvästi moitittava ja Kontulan tulisi pyytää anteeksi toimintaansa.

Populismin lisäksi antisemitismi on nostanut päätään Euroopan alueella. Kansanedustajat eivät saa missään nimessä olla mukana teoissa, jotka suoraan tai epäsuoraan antavat tukensa antisemitismille. Kansanedustaja edustaa Suomea ja tästä syystä hänen tulee käyttää laillisia ja rauhaa rakentavia keinoja silloinkin, kun on poliittisesti eri kannalla kuin istuva hallitus tai eduskunta.

Sirpa Pursiainen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s