Rahapelit pois kaupoista – STEA:n rahoitus uudistettava

Suomessa on hullunkurinen tilanne, kun monet tärkeätä työtä tekevät järjestöt saavat rahoituksensa ongelmia ja riippuvuuksia aiheuttavista rahapeleistä. Mielestäni Suomen malli rahoittaa yhdistysten toimintaa tällä tavoin ei ole eettisesti tarkasteltuna kestävällä pohjalla.

Koronaepidemia on tuonut mukanaan sen positiivisen muutoksen, että rahapelien pelaaminen ei ole ollut mahdollista kaupoissa ja huoltoasemilla. Uskon monen työntekijän olevan kiitollisia siitä, ettei heidän ole nyt tarvinnut jatkuvasti hätistää pelikoneiden ääreltä alaikäisiä. Työntekijöiden ei myöskään ole tarvinnut surullisena seurata, kuinka eri yhteiskuntaluokista olevat samat ihmiset pelaavat rahansa kuukaudesta toiseen tilipäivänä, eläkepäivänä tai etuuksien maksupäivänä.

Mielestäni yhteiskunnan ei tule olla tuottamassa riippuvuutta ja siihen liittyviä taloudellisia ja psyykkisiä rasitteita sen varjolla, että siitä saatu raha käytetään lopulta toisaalla johonkin hyvään. STEA:n rahoituspohja ja sitä kautta hyvää ja tärkeää työtä tekevän kolmannen sektorin rahoituspohja tulisi uudistaa. On käsittämätöntä, että tämä rahoitusmalli on jatkunut Suomessa näinkin pitkään.

Mielestäni rahapelit eivät kuulu kauppaan. Rahapeliriippuvuudesta pois pääsemiseen ja etenkin sen syntymisen ehkäisyyn auttaisi hyvinkin sanonta: ”Poissa silmistä, poissa mielestä”. Nyt olisi hyvä jatkaa jo alkanut hyvää toimintatapaa: pidetään rahapelit poissa kaupoista jatkossakin.

Sirpa Pursiainen

Sosiaali- ja terveysalan opettaja

KD Pirkanmaan piirin pj

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s