Maatalous tarjoaa loistavan mahdollisuuden työttömälle

Koronakriisin pitkittyminen voi asiantuntijoiden mukaan vaikuttaa elintarvikkeiden saatavuuteen ja hintaan hyvin nopeallakin aikataululla. Maatalouden työvoiman turvaaminen on näin ollen elintärkeää. Ulkomaisen työvoiman saaminen on nyt haasteellista ja siksi työvoimatoimiston tulisi ohjata työttömänä olevia suomalaisia maataloustehtäviin.

Itse olen nuorena viettänyt kesäpäiviä mansikoita poimien ja rikkaruohoja kitkien. Kaikki työ on tärkeää ja luonnossa vietetty aika edistää jopa terveyttä. Itse kannustan työttömiä näkemään maatalouden ja marjojen poiminnan loistavana ja mielekkäänä mahdollisuutena työllistymiseen. Maatalous ja marjanpoiminta saattavat tarjota hyvän ensimmäisen kesätyöpaikan nuorelle, mutta nyt tarvitaan myös pikakoulusta osaamista vaativiin tehtäviin.

Jostain ihmeellisestä syystä maassamme suhtautuminen maaseutuun, maatalouteen ja marjanpoimintaan ei ole ollut niin arvostavaa, kuin sen tulisi olla. Maaseutu on meille mahdollisuus. Medialta toivon näistä aiheista myönteisten juttusarjojen tekemistä.

Työvoiman lisäksi meidän tulee huolehtia ruuan korkeasta omavaraisuusasteesta. Hallituksen tulee turvata kaikin tavoin maanviljelyn ja ruokatuotannon toimintaedellytykset. Omavaraisuusastetta tulisi lisätä ja sen onnistuminen vaatii nopeita toimia.

Omavaraisuuden ylläpitämiseksi ja talouden elvyttämiseksi me voimme kaikki tehdä valintoja kuluttamisessa. Nämä arkipäivän valinnat ovat tärkeitä ruokaturvan ja huoltovarmuuden parantamiseksi. Suomalaiset ja paikalliset tuotteet on hyvä merkitä isosti, jotta kuluttajan on helppoa tehdä nopeita valintoja ostoksia tehdessään.

Suosimalla paikallisia yrityksiä sekä suomalaisia elintarvikkeita ja tuotteita lisäämme kysyntää, joka lisää suomalaista työllistymistä ja yrittäjyyttä. Paikallisten ja suomalaisten tuotteiden suosiminen on samalla ilmastoteko, sillä silloin tuotteiden kansainvälisestä kuljetuksesta syntyvät päästöt jäävät pois.

Sirpa Pursiainen

KD Pirkanmaan piirin pj

j

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s