Aamulehdessä (3.8.2010) oli erinomainen artikkeli kansanterveysongelmista ja niihin vaikuttamisesta. Suomessa on tehty useita tutkimuksia, jotka osoittavat sosioekonomisen taustan olevan yhteydessä terveyteen. Taloudellinen niukkuus ja pitkäaikaistyöttömyys ovat tämän päivän suuret yleiset riskit syrjäytyä. Pitkäaikaistyöttömillä ongelmat usein kasautuvat, sillä sosiaaliset kontaktit vähenevät, mieliala laskee henkilön kokiessa itsensä kelpaamattomaksi työelämään, taloudellinen niukkuus stressaa ja suomalaisena ratkaisuna ongelmiin valitettavan usein ovat päihteet.

Yleisesti tiedetään myös se seikka, että useat narkomaanit ovat aloittaneet päihteiden käytön jo 12- vuotiaana. Valitettava tosi asia on myös se, että vaikka lainsäädäntömme mukaan alkoholia myydään vasta 18-vuotta täyttäneille, pitävät useat vanhemmat aivan normaalina yläaste ikäisten viikonloppu bileitä ja osa jopa ostaa lapsilleen itse juomat. Huumeita nuorille on helposti saatavilla, sillä useat nuoret tuntevat jonkun huumeita käyttävän. Vanhempien ja oppilashuollon tuki lapsille ja nuorille sekä varhainen puuttuminen ja ammatillisen avun saaminen ovat tärkeitä, mutta myös asenteiden muutosta tarvitaan. Poliitikkojen asenteissa muutosta tarvittaisiin alkoholiveron pikaiseen nostamiseen, sillä päihteiden käytöstä johtuvat kustannukset ovat nousseet rajusti veron laskemisen jälkeen.

Päihteiden käyttäjillä on usein mielenterveysongelmia, joista vain osa on diagnosoituja. Osalla oireet ovat alkaneet jo lapsena, mutta niihin ei ole puututtu; osalla on käsittelemättömiä traumaattisia elämänkriisejä ja osalle päihteiden käyttö on aiheuttanut mielenterveysongelmia. Mielenterveyspalvelut eivät kuitenkaan yleisesti tarjoa palvelujaan päihteiden käyttäjille. Palvelujärjestelmästämme on tullut hajanainen ja se hankaloittaa palveluihin pääsyä ja palveluiden piirissä pysymistä. Kansallisessa mielenterveys- ja päihdesuunnitelmassa esitetään mielenterveys- ja päihdeavohoitoyksiköiden yhdistämistä, jotta palveluita olisi saatavissa samasta toimipisteestä. Tällä hetkellä keskusteluapua ja motivointityötä päihteettömyyteen ovat tehneet mahdollisuuksien mukaan Matala, sosiaalitoimet, seurakunnan diakonit, järjestöt sekä avopäihdepalveluiden terveydenhuollon ammattilaiset. Henkilöstöresursseissa työn tärkeys ei näy.

Tällä hetkellä vankilassa on päihteettömiä osastoja, joihin vanki halutessaan hakeutuu. Käytännössä tämä tarkoittaa, että päihteitä vankilassa on saatavilla. Vaikkakin pitkäaikainen päihteettömyys vaatii aina ihmisen oman päätöksen taaksensa, mielestäni vankilatuomion tulisi olla pakollista päihdehoitoa sisältäen vahvan psykososiaalisen tuen. Tämä tottakai lisäisi vankilakustannuksia, mutta mikäli rikoksia tekevistä edes osa saataisiin päihteettömiksi sekä rikoksen polulta pois, se olisi koko yhteiskunnan etu. Narkomaani kun harvemmin rahoittaa toimintaansa työllä.