Lapset ja nuoret terveenä kesälomille

Ymmärrän erittäin hyvin sen, että moni lapsi ja nuori toivoo, että opetus järjestettäisiin lähiopetuksena. On luonnollista, että lapset ja nuoret kaipaavat kavereiden seuraa ja on totta, että usein erityistä tukea tarvitseva oppii paremmin lähiopetuksessa.

Nyt kuitenkin pitää arvioida, mikä on turvallisuuden kannalta järkevintä ja mikä on kokonaisvaltaisesti lasten ja nuorten etu. Mielestäni terveys on tässä kohden tärkein arvo. Pidän erittäin tärkeänä, että lapset ja nuoret pääsevät terveinä kesälomille. Lisäajan saaminen Suomessa koronahuipun suhteen voi mahdollistaa sen, että rokotukset, lääkkeet ja hoito kehittyvät ja sitä kautta kuolleisuus Suomessa saadaan pidettyä alhaisena.

Moni perhe on kevään aikana tehnyt suuren työn opiskelujen ja etätöiden yhteensovittamisessa ja en pidä toivottavana sitä, että monen loma-aika kuluisi sairastamiseen.

Erityisen tuen antaminen tulee totta kai lapsille ja nuorille varmistaa myös loppukevään aikana. Opetuksellisesta näkökulmasta asioita on kuitenkin opiskeltu jo monta kuukautta lukuvuoden aikana. Tosiasiallisesti oppimisen näkökulmasta yleensä toukokuu ei ole enää muutoinkaan sitä hedelmällisintä aikaa, vaikka luokkahuoneessa yhdessä oltaisiinkin. Tässä kohden lukuvuotta moni lapsi ja nuori on jo väsynyt lukuvuoden uurastamisen jälkeen. Päästetään lapset ja nuoret terveenä kesälomalle ja kiritään ensi lukuvuoden aikana kiinni, jos jotakin oppimatta jää. Toivon lasten ja nuorten edun huomioimista ja siitä syystä todella toivon hallituksen jatkavan linjausta koulujen sulkemisen jatkamisesta loppukevään ajaksi. Tampereen kaupungin elinkeino- ja osaamislautakunnalle kiitos järkiratkaisusta: Tampereen toisen asteen opinnot järjestetään etäopetuksessa. Erityinen tuki järjestetään sitä tarvitseville eri keinoin loppukevään ajan.

Sirpa Pursiainen

Sosiaali- ja terveysalan opettaja, KD Pirkanmaan piirin pj

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s