-
Pirha sai sakon ikääntyneiden asumispalveluista – riskit olivat tiedossa
Pirha on saanut markkinaoikeudelta 500 000 euron seuraamusmaksun, sillä se on rikkonut julkisia hankintoja koskevia sääntöjä hankkiessaan ikäihmisten ympärivuorokautisen palveluasumisen palveluita ilman kilpailutusta. Palveluntuottajat esittivät kilpailutuksessa mittavan määrän, noin 150 kysymystä ja muutosehdotusta, mutta suureen osaan vastaus oli, ettei muutoksia kilpailutukseen Read more
-
Verottajan linjaus erityisryhmien palveluasumisesta on syrjivä
Verottaja on tehnyt seuraavanlaisen linjauksen ”Erilaisina palvelutaloina ja hoivakoteina toimivat rakennukset eivät ole asuintalovarauslain tarkoittamalla tavalla vakituisessa asumiskäytössä, sillä asukkaat asuvat tällaisissa rakennuksissa ensisijaisesti siellä tarjottavien palveluiden vuoksi ja kyse on pitkäaikaisista hoitopaikoista. Merkitystä ei ole sillä, että asukkaat ilmoittavat Read more
-
Kristillisdemokraattien valtuustoryhmän puheenvuoro ikääntyvien päivätoiminnasta.
Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä on tyytyväinen, että ikääntyneiden päivätoiminnan suunnitteluun otettiin aikalisä. Ikääntyneiden päivätoiminta on sosiaalihuoltolain mukaista kuntouttavaa toimintaa. Päivätoiminnan tulee pohjautua ikääntyneiden yksilöllisiin tarpeisiin, myös läheisiä kuunnellen. Kasvokkainen päivätoiminta tulee turvata sitä tarvitseville. Kasvokkaiseen päivätoimintaan tulee turvata kuljetukset sitä tarvitseville. Etätoimintaa Read more
-
Hyvinvointialueiden oman tuotannon sote-palveluiden yksikkökustannushintojen julkaiseminen varmistaa läpinäkyvän ja vastuullisen taloudenpidon
Maan hallitusohjelmaan on kirjattu, että hyvinvointialueiden tulee vuodesta 2025 eteenpäin asteittain laskea ja julkaista omien sote-palveluidensa yksikkökustannushintoja. Kuluttaja- ja kilpailuvirasto on valtiovarainministeriön pyynnöstä lausunut, että aluekohtaisten yksikkökustannushintojen julkaiseminen olisi vahingollista hyvinvointialueille ja niitä ei tulisi vaatia. Lausunnon perusteet näyttävät varsin Read more
-
Ikääntyneiden ja monituottajuuden arvostus Pirhassa
Tässä syksyllä kirjoittamani mielipide, jota Aamulehti ei julkaissut. Pirha julkaisi yritysvastaisen monituottajuusohjelman. Samanaikaisesti se valmisteli ikäihmisten ympärivuorokautisen asumispalvelujen kilpailutuksen. Aluehallitus teki hankintapäätöksen. Virkamiehet perustelivat vuorokausihinnan laskua henkilöstömitoituksen laskemisella. Hallituksen esitys on lain vähimmäismitoitus, mutta AVI vastaa luvista ja sen myötä Read more
-
KD aluevaltuustoryhmän talousarviopuheenvuoro 17.12.2024
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut, virkamiehet sekä hyvä yleisö Kristillisdemokraatittien valtuustoryhmä kantaa totta kai huolta taloudesta. Olemme korostaneet tiedolla johtamisen merkitystä sekä esittäneet, että hyvinvointialue mahdollisimman pian laskee, kuinka paljon kustannusyksikköhinnat ovat, jotta talousarviot voidaan tehdä varmemmalle pohjalle ja jotta päätökset Read more