Lastensuojelu on ylikuormittunutta monella paikkakunnalla. Lastensuojelu on luonteeltaan sellaista, jossa pitäisi olla aidosti aikaa kohdata perheet: niin vanhemmat kuin lapset. Varhaista tukea tulee tarjota perhetyön ja kotiin annettavien palvelujen ja tuen muodossa. Kiireessä ennaltaehkäisevää työtä on mahdotonta toteuttaa hyvin.

Tilanteiden kriisiytyessä korostuu ajan tärkeys, jotta aidosti voidaan perehtyä tilanteeseen ja tehdä päätökset lapsen edun mukaisesti. Lapsuuden traumaattiset kokemukset heijastelevat myöhempään elämään. Mikäli lastensuojelun prosessi ja sijoitus eivät toteudu lapsen edun mukaisesti, ovat haavat usein vielä syvemmät.

Sirpa Pursiainen

Sosiaali- ja terveysalan opettaja, YTM

Iäkkäille ihmisille ja mielenterveyskuntoutujille tulisi turvata nykyistä paremmin ympärivuorokautiseen hoitoon pääsy. Tällä hetkellä yhteiskunnassamme on iso joukko ihmisiä, jotka tarvitsisivat ympärivuorokautista hoitoa, muttei heille sellaista myönnetä. Näiden ihmisryhmien omaiset ovat huolissaan ja monet omaiset ovat voimiensa äärirajoilla pyrkiessään huolehtimaan huonokuntoisesta läheisestään.

On helppo sanoa kodin olevan aina ihmiselle paras paikka asua. Tällä hetkellä tosielämässä tapahtuu kuitenkin tilanteita, missä kotona asuminen ja avohoito eivät vastaa huolenpidon tarpeisiin.

Elävästä elämästä oleva esimerkki kertoo karua todellisuutta. Ihmiselle, joka kertoi avoimesti lääkärille pelkäävänsä tappavansa itsensä, ei myönnetty hoitopaikkaa, vaikka henkilö sitä pyysi. Tämä johti itsemurhan yrittämiseen. Onnekkaasti omaiset sattuivat vierailemaan yksinasuvan henkilön luona ajoissa. Tämän itsemurhayrityksen jälkeenkin ympärivuorokautista hoitopaikkaa täytyi vaatia vedoten lääkärin vastuuseen ja voimassa olevaan lainsäädäntöön, sillä hoitava taho olisi kotiuttanut henkilön muutaman päivän päästä. Kun oman avuntarpeen ilmaisemaan kykenevän kohdalla todellisuus on tällainen, mitä se onkaan niiden henkilöiden kohdalla, jotka eivät kykene avuntarvettaan ilmaisemaan tai joilla ei ole sellaisia omaisia tai läheisiä, jotka palveluja kykenevät vaatimaan?

Itse ihmettelen arvomuutosta, joka yhteiskunnassamme näyttää tapahtuneen. Kaikkien elämää ei nähtävästi nähdä enää arvokkaana, koska heikommassa asemassa olevien avuntarpeeseen ei haluta vastata. Mielestäni yhteiskunnan hyvinvoinnin mittarina toimii se, miten huolehdimme yhteiskuntamme heikoimmista.

Omaiset ja myös useat työntekijät ovat aidosti huolissaan osasta kotona asuvista. On myös ymmärrettävä se tosiasia, että muistisairas ei kykene arvioimaan omaa hoidon tarvettaan, eikä osaa hakea itselleen tarvitsemiaan palveluja. Meillä on yhteiskunnassa olemassa taloudelliset resurssit huolehtiaksemme niistä, jotka ympärivuorokautista hoivaa tarvitsevat. Joskus ympärivuorokautisen hoidon tarve on väliaikaista ja joskus sitä tarvitaan turvaamaan viimeiset elinvuodet tai kuukaudet. En ymmärrä, miksi nämä ihmisryhmät, huonokuntoiset ikäihmiset ja mielenterveyskuntoutujat asetetaan kuitenkin usein säästökohteeksi, kun samanaikaisesti rahoitusta löytyy esimerkiksi ei välttämättömiin investointeihin. Avopalvelujen ja kotihoidon painottamisessa on menty osan asiakkaiden kohdalla aivan liian pitkälle.

Sirpa Pursiainen

Sosiaali- ja terveysalan opettaja

Kunnallisvaaliehdokas, KD

Otamme kansanterveydellisesti ja taloudellisesti ison riskin, mikäli emme vaadi rakentamiselta parempaa laadunvalvontaa. Rakennettavien rakennusten kohdalla sekä saneerauksien kohdalla on tärkeää varmistaa rakennuksen rakenteiden terveellisyys. Tämän lisäksi on kunnostettava nykyiset homekoulut ja –päiväkodit. Joissakin tilanteissa on kokonaistalouden ja tilanteen vakavuuden vuoksi parempi ratkaisu purkaa olemassa oleva rakennus ja rakentaa tilalle terve rakennus. Virroilla tehtiin järkipäätös.

Vaikka tästä aiheesta on puhuttu hieman enemmän parin viime vuoden aikana, näyttää aihe edelleen olevan sellainen, josta halutaan vaieta. Toki tämä on ymmärrettävää, sillä ongelman poistamiseksi tarvitaan rahaa vieviä investointeja. Ongelma ei kuitenkaan poistu sillä, että ongelma kielletään. Varhaisella puuttumisella usein syntyneet ongelmat saataisiin korjattua helposti ja halvasti. Kun ongelma kielletään, leviävät itiöt ilmastoinnin ja rakenteiden kautta myös muihin osiin rakennusta. Usein myös tehdään järjettömiä päätöksiä, joilla uskotaan voivan säästää. Yksi tällainen epäkohta on sulkea ilmastointi loma-ajaksi, mikäli ilmastointi nimenomaisesti varmistaa rakennuksen hengittävyyden. Pieni säästö nyt voi toisin sanoen johtaa isoihin kuluihin.

On surullista, että edelleen monia homeelle herkistyneitä syyllistetään ja heidän mielenterveyttään epäillään, vaikka kyse on todellisesta ongelmasta. Herkistyminen kosteusongelmille rajoittaa elämää ja pahimmissa tapauksissa estää mahdollisuudet osallistua koulutukseen tai työelämään. Mielestäni meillä ei ole varaa viedä tulevaisuuden mahdollisuutta tämän päivän lapsilta ja nuorilta. Kunnostetaan ja tarpeen mukaan uudelleen rakennetaan homekoulut ja –päiväkodit!

Sirpa Pursiainen

Sosiaali- ja terveysalan opettaja