SOTE-kriisi osoittaa mielestäni erinomaisella tavalla sen, kuinka eri tavalla palvelujen saatavuuteen ja saavutettavuuteen suhtaudutaan. Keskusta on mielestäni täysin oikeassa siinä, että SOTE-alueita tulee olla riittävästi. Kenties erikoissairaanhoito voitaisiin järjestää viiden alueen mallilla, mutta kun kyseessä ovat myös sosiaalipalvelut sekä perusterveydenhuolto, tulee alueita olla selkeästi enemmän.  18 aluetta olisi ollut hyvä määrä palvelujen järjestämiseksi koko Suomessa. Lisäksi SOTE-uudistuksessa on vääjäämätöntä miettiä myös rahoitus sekä palvelujen johtaminen. Tästä syystä maakuntamalli varmistaisi parhaiten sen, että alueelliset erityiskysymykset huomioidaan palvelujen tuottamisessa.

SOTE-uudistuksessa tulee huomioida myös, ettei palveluja tule keskittää kuitenkaan silloin, kun laadukkaat palvelut voidaan turvata myös lähipalveluna. Lähipalvelujen tuottaminen ei ole välttämättä myöskään kokonaistaloudellisesti keskittämistä edullisempaa. Peruslähipalvelut tukevat ikäihmisten kotona asumista sekä lapsiperheiden mahdollisuuksia asua haja-asutusalueilla. Tutkimusten mukaan myös luonnonläheisyys tukee terveyttä.

Alueiden lisäksi tulisi huomioida myös palvelujen saavutettavuus. Palvelujen saavutettavuuteen liittyy keskeisesti joukkoliikenne. Kuntarajojen merkityksen madaltuessa tulee joukkoliikenneverkostossa suunnitella lähipalvelut siten, että ne ovat yhdenvertaisesti saavutettavissa. Valtio voisi myös kohdentaa ja ohjata joukkoliikennerahoitusta nykyistä tarkemmin. Valtio voisi velvoittaa joukkoliikenteen rahoituksen kohdentamista erityisesti syrjäseuduille, joista jo nyt palvelujen saavuttaminen on haasteellisempaa. Käytännössä kunta tai tulevaisuudessa maakunta-alueen olisi käytettävä joukkoliikenteeseen suunnattu raha erityisesti hiljaisen kysynnän alueille, josta palvelujen pariin on pidempi matka. Tämä edistäisi palvelujen yhdenvertaista saavutettavuutta.

Perustulosta käydään paljon keskustelua. On kuitenkin tärkeää huomioida, että yhteiskuntamme sosiaaliturvajärjestelmässä on muutamia keskeisiä elementtejä. Perheellisille on sosiaaliturvajärjestelmässä korottavia elementtejä. Tämän lisäksi sosiaaliturvan keskeiset tasot ovat ansiosidonnainen päiväraha, KELA etuudet sekä toimeentulotuki.

Toimeentulotuen saajina ovat määritellyn köyhyysrajan alapuolelle jäävät henkilöt. Toimeentulotuki on tarkoitettu viimesijaiseksi lyhytaikaiseksi etuudeksi silloin, kun ensisijaiset etuudet eivät riitä. Tämän lisäksi toimeentulon saajina on sellaisia henkilöitä, joiden tulisi olla jonkin KELA etuuden piirissä, eivätkä ole. Lisäksi toimeentulotukeen joutuvat turvautumaan henkilöt, joille KELAn etuudet eivät riitä kattamaan pakollisia menoja. Toimeentulotuen saajina on myös tosiasiallisesti työkyvyttömiä henkilöitä, joiden tulisi olla sairaseläkkeellä, mutta eivät ole eläkettä saaneet. Toimeentulotuesta on muodostunut väärällä tavalla pitkäaikainen etuus ja tämä luo omat ongelmansa. Toimeentulotukea etuutena en lähtisi purkamaan, vaan toimeentulotuen asiakkaat tulisi saattaa heille ensisijaisten etuuksien piiriin ja kehittää toimintaa siten, että toimeentulotuki olisi jälleen lyhytaikainen etuus sitä tarvitseville. Lisäisin myös toimeentulotuen vapaan tulon rajaa edelleen, jotta työnteko olisi aina joutenoloa kannattavampaa.

KELA etuudet ovat yleensä sosiaaliturvan keskeinen osuus. Perustuloa tulisi alkaa mielestäni kehittämään yhdistämällä KELA etuuksia samanlaisen nimikkeen alle. Lisäksi tulisi tarkistaa KELA etuuksien määriä, jotta niihin oikeutettu ei joutuisi turvautumaan toimeentulotukeen. Vuosittainen ansiotuloraja KELA etuisuuksissa voisi olla kuukausittaisia tulorajoja toimivampi järjestelmä. KELA etuisuuksia kehittämällä voitaisiin saada kokonaistaloudellisia kustannussäästöjä.

KELA etuuksien kehittämisen lisäksi tulisi varmistaa riittävän alhaisen vuokratason omaavien asuntojen tuotanto. Useat henkilöt joutuvat turvautumaan toimeentulotukeen korkean vuokran vuoksi. Sairasmenoihin tulisi luoda tuloperusteinen maksukattojärjestelmä ja sairasmenokattojärjestelmän tulisi kattaa kaikki terveydenhuollon menot eli lääkkeet, perusterveydenhuolto ja erikoissairaanhoito. Näin tuettaisin paljon sairastavien tilannetta, jotka usein joutuvat köyhyyteen pakollisten terveydenhuollon menojen vuoksi.

Itse en kannata kaikille maksettavaa perustuloa. Pahimmillaan kaikille maksettava perustulo passivoi ja on yhteiskunnallisesti kallis järjestelmä. Nykyistä järjestelmää on kuitenkin välttämätöntä kehittää.