Tampereen kaupunginvaltuuston talousarvion ryhmäpuheenvuoro 11.11.2024

Arvoisa puheenjohtaja ja pormestari, hyvät valtuutetut ja yleisö,

Kristillisdemokraattien valtuustoryhmää haluaa ensiksi kiittää tamperelaista poliittista päätöksentekoa ja talousarvioprosessia. Täällä talousarviota lähdetään valmistelemaan hyvissä ajoin, avoimesti ja kaikki puolueet prosessiin mukaan ottaen. Talousarvio esitellään tarkasti ja se on kaikkien luettavissa hyvissä ajoin niin yksilökohtaisesti, että jokainen valtuutettu saa tarvitsemansa tiedon päätöksenteon pohjaksi. Tästä toimintatavasta Pirkanmaan hyvinvointialueella olisi paljon opittavaa.

Tampere on kasvava kaupunki. Vuosittainen kasvu viidellä ja kuudella tuhannella uudella asukkaalla tuo talouteen sekä haasteita ja mahdollisuuksia. Näin nopea kasvu haastaa investointeja ja joukkoliikenteen suunnittelua. Kasvu luo kuitenkin erinomaiset mahdollisuudet varmistaa työntekijöiden riittävyys alueella tulevaisuudessa. Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä äänesti ratikan laajentamisen puolesta, mutta haluaa muistuttaa, että joukkoliikenne tulee pitää toimivana ja luotettavana koko Tampereen alueella, myös Teiskossa.

Päätös ratikasta sitoo taloutta merkittävästi tulevina vuosina ja tämä tulee tiedostaa. Presidentti Niinistö neuvoi maan hallitusta ja eduskuntaa asettamaan yli vaalikausien ylittäviä toimia talouden tasapainottamiseksi. Kaupungin taloustilanne on haastava ja Tampere varmasti hyötyisi, jos se ottaisi kaupunkikohtaisesti mallia presidentti Niinistön neuvosta.

Kristillisdemokraatit ovat perhepuolue. Me pidämme tärkeänä, että Tampereella tehdään perhekeskeistä politiikkaa. On hienoa, että talousarviossa luvataan kiinnittää erityistä huomiota vähävaraisten perheiden asemaan kasvatus- ja opetussektorilla. Talousarviossa luvataan, että olemme sitoutuneet varmistamaan, että kaikilla lapsilla on yhtäläiset mahdollisuudet saada palveluja, riippumatta perheen taloudellisesta tilanteesta.

Lisäksi talousarviossa luvataan etsivän nuorisotyön jatkuvan tärkeänä osana nuorten hyvinvoinnin tukemista ja syrjäytymisen ehkäisyä. Valitettavasti Tampere on saanut negatiivisen tittelin huumeiden pääkaupunkina. Onkin tärkeää, että talousarviossa asetetaan tavoitteeksi nuorten päihteiden käytön vähentyminen vuoteen 2023 verrattuna (9,1 %):lla.

Varhaiskasvatus ja opetus ovat keskeinen kunnan tehtävä. Myös työnantajana tämä rooli korostuu. On hienoa, että kuluneiden vuosien aikana varhaiskasvatuksen ja opetustilojen korjausvelkaa on saatu pienenemään määrätietoisella päätöksenteolla ja myös korjauksen tarpeessa olevat kohteet saatetaan kuntoon, kuten Kämmenniemen koulun ja nuorisotilojen perusparannus sekä Takahuhdin koulun A ja B-talon perusparannus ja päiväkodin laajennus ja monet muut kohteet. Kaupunki voi näin toimiessaan osaltaan tukea taloudellisessa ahdingossa olevaa rakennusalaa ja turvata monien ihmisten työpaikat.

Lasten arvostaminen näkyy myös siinä, että ryhmäkoot säilyvät ennallaan. Talousarviossa luvataan, että opetuksen resursseja vahvistetaan talouden paineista huolimatta ja perusopetuksen ryhmäkoot säilyvät ennallaan ja pienryhmiä perustetaan lisää. Kuten talousarviossa todetaan, tämä takaa lapsille ja nuorille tuen ja yksilöllisen huomion koulupäivän aikana. Kristillisdemokraatit ovat talousarvion kanssa täysin samaa mieltä, että toimivat ryhmäkoot ovat keskeinen osa laadukasta opetusta, ja ne luovat oppilaille heidän kehitystään tukevan turvallisen oppimisympäristön.

Tampere satsaa vahvasti myös liikuntaan kuin kulttuuriin, jotka ovat osa terveyden ja hyvinvoinnin edistämistä. On hienoa, että ikäihmisten maksuttomien uimahallivuorojen kokeilua ja lasten liikunnan pilottia jatketaan.

Kiitos myös kuntalaisille kuntalaisaloitteista. Pidän erittäin valitettavana, ettei Peltovainion kerhon säilyttämiseen ole löytynyt määrärahoja. Vaikkakin kerhon lakkautus on mahdollistanut päivähoitopaikkojen lisäämisen, niin samalla monelle perheelle tärkeä kerho on lakkautettu. Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä toivoo, että perheiden erilaiset tarpeet jatkossa huomioidaan paremmin ja varmistetaan avoimen varhaiskasvatuksen kerhojen säilyttäminen.

Rakennetaan yhdessä taloudellisesti kestävää, turvallista ja toisista välittävää Tamperetta sekä meille että lapsillemme myös ensi vuonna.

Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä kannattaa talousarvion hyväksymistä.

Sirpa Pursiainen-Hautala, kristillisdemokraatit