-
Kuusituntinen työpäivä ajaisi matalapalkkatyötä tekevät kurjuuteen
SDP:n puoluekokouksen aloite kuusituntisesta työpäivästä kuulosta äkkiseltään työntekijän päiväunelta. Olisihan se hienoa, jos me kaikki voisimme tehdä vähemmän töitä ja olla enemmän vapaalla. Elämme kuitenkin reaalimaailmassa ja se tarkoittaa sitä, että taloudelliset näkökulmat on pakko huomioida. Meillä ei ole olemassa Read more
-
Rahapelit pois kaupoista – STEA:n rahoitus uudistettava
Suomessa on hullunkurinen tilanne, kun monet tärkeätä työtä tekevät järjestöt saavat rahoituksensa ongelmia ja riippuvuuksia aiheuttavista rahapeleistä. Mielestäni Suomen malli rahoittaa yhdistysten toimintaa tällä tavoin ei ole eettisesti tarkasteltuna kestävällä pohjalla. Koronaepidemia on tuonut mukanaan sen positiivisen muutoksen, että rahapelien Read more
-
Maatalous tarjoaa loistavan mahdollisuuden työttömälle
Koronakriisin pitkittyminen voi asiantuntijoiden mukaan vaikuttaa elintarvikkeiden saatavuuteen ja hintaan hyvin nopeallakin aikataululla. Maatalouden työvoiman turvaaminen on näin ollen elintärkeää. Ulkomaisen työvoiman saaminen on nyt haasteellista ja siksi työvoimatoimiston tulisi ohjata työttömänä olevia suomalaisia maataloustehtäviin. Itse olen nuorena viettänyt kesäpäiviä Read more
-
Valtion esimerkki merkittävä ympäristön suojelussa
Metsähallitus on myymässä Terrafamelle Talvivaaran vuotojen pilaamia maita. Tämä kauppa on täysin käsittämätön luonnonsuojelun näkökulmasta. Kaupan summa on 10 % aikaisemmista korvausvaatimuksista. Ylen uutisten mukaan Metsähallitus peruu kaupan myötä 8,6 miljoonan korvausvaatimukset. Valtio omistaa Terrafamesta suurimman osuuden, noin 70%. Metsähallitus Read more
-
Lapset ja nuoret terveenä kesälomille
Ymmärrän erittäin hyvin sen, että moni lapsi ja nuori toivoo, että opetus järjestettäisiin lähiopetuksena. On luonnollista, että lapset ja nuoret kaipaavat kavereiden seuraa ja on totta, että usein erityistä tukea tarvitseva oppii paremmin lähiopetuksessa. Nyt kuitenkin pitää arvioida, mikä on Read more
-
Sukupuolineutraalit henkilötunnukset rahan ja ajan tuhlaamista
Suomen talouden näkymien heikentyessä koronaviruksen vuoksi on täysin käsittämätöntä, että hallitus suunnittelee samanaikaisesti sukupuolineutraalien henkilötunnusten käyttöönottamista. Finanssialan keskusliiton mukaan tällainen uudistus aiheuttaa valtavat kustannukset yrityksille sekä kaikkiin julkisen puolen asiakasrekistereihin. Talouselämän uutisen mukaan uudistus aiheuttaisi miljardiluokan lisälaskun. Kun huomioidaan vielä Read more