Hyvinvointialueiden oman tuotannon sote-palveluiden yksikkökustannushintojen julkaiseminen varmistaa läpinäkyvän ja vastuullisen taloudenpidon

Maan hallitusohjelmaan on kirjattu, että hyvinvointialueiden tulee vuodesta 2025 eteenpäin asteittain laskea ja julkaista omien sote-palveluidensa yksikkökustannushintoja. Kuluttaja- ja kilpailuvirasto on valtiovarainministeriön pyynnöstä lausunut, että aluekohtaisten yksikkökustannushintojen julkaiseminen olisi vahingollista hyvinvointialueille ja niitä ei tulisi vaatia.

Lausunnon perusteet näyttävät varsin poliittisilta ja vastuuttomiltakin. Hyvinvointialueet käyttävät niukkoja verovaroja sote-palveluiden järjestämiseen. Nykypäivänä palvelujen tuottamistapojen valinta pitää perustua myös taloudelliseen ymmärrykseen siitä, mitä hyvinvointialueet tuottavat itse ja mitä ostavat markkinoilta. Ajattelen vahvasti, ettei ole hyvää hallintotapaa tai julkisuuslain tai veronmaksajan edun mukaista, etteivät hyvinvointialueet julkaistaisi yksikkökustannushintoja eli tietoja siitä, miten verovaroja käytetään.

Lähes kaikkien hyvinvointialueiden itse laaditut strategiat myös painottavat vastuullista ja läpinäkyvää taloudenpitoa. Mikäli hyvinvointialue ei halua yksikkökustannushintoja laskea ja julkaista, herättää se kysymyksen siitä, että eikö taloutta sitten haluta hoitaa vastuullisesti ja avoimesti? Mikään sote-alan palveluntuntuottaja ei voisi toimia tietämättä, mitä kunkin palvelun tuottaminen maksaa. Miksi hyvinvointialue haluaisi salata yksikkökustannushinnat? Siksikö, että se paljastaisi oman tuotannon kalleuden ja haluttomuuden tai heikon osaamisen kehittää sitä tehokkaammaksi? Paljastaisiko kustannusyksikköhinnat kenties palveluihin jyvitettävän jotakin sellaisia hankintoja tai kuluja, joita ei haluta tuoda julkisuuteen? Nostaisiko yksikkökustannushinnat esille välillä varsin moniportaisen ja kalliin johtamisjärjestelmän?

Luonnollisesti hyvinvointialueet käyttävät ostopalveluja täydentämään omaa tuotantoa. Ymmärrän, että joissakin tilanteissa ja tietyssä määrin omaa tuotantoa tulee olla asiakas- ja potilasturvallisuuden takaamiseksi palvelujen saatavuuden varmistamisen näkökulmasta. Lisäksi ymmärrän sen, ettei kenellekään yksityiselle palveluntuottajalle tule antaa monopoliasemaa, joka mahdollistaisi hintojen ison nostamisen. Ei kuitenkaan saisi milloinkaan olla niin, että omaa tuotantoa pidetään ensisijaisena kaikissa tilanteissa, vaikka se olisi selkeästi kalliimpaa. Tai että päättäjille annetaan väärä kuva siitä, että kaikki ostopalvelutuotanto on omaa tuotantoa kalliimpaa. Kyse on kuitenkin siitä, kuinka meidän itse kunkin työssäkäyvän verovaroja käytetään. Ei saisi olla myöskään niin, että hyvinvointialueilla on valta polkea liian alhaisilla kattohinnoilla ostopalveluja tuottavia yrityksiä konkurssin tai pakkomyynnin partaalle.

Mielestäni on kaikkien etu, että hyvinvointialueet alkavat laskemaan ja julkaisemaan kustannusyksikköhintoja kuten hallitusohjelma edellyttää. Tämä mahdollistaa aidon tiedolla johtamisen sekä yhdistettynä palvelutarpeen arvioihin se lisää talouden ennustettavuutta. Samanaikaisesti pystytään yhä paremmin seuraamaan, mitä taloudellisia vaikutuksia on muutoksilla, joita palveluketjuissa tehdään. Kun kaikki hyvinvointialueet johtavat taloutta tietoon pohjautuen, kyemme myös aidosti paremmin parantamaan palvelujen laatua sekä varmistamaan talouden kantokyvyn. Me olemme kuitenkin vastuussa siitä, millaisen yhteiskunnan jätämme tuleville sukupolville.

Sirpa Pursiainen-Hautala (YTM), toimitusjohtaja

Pirkanmaan KD aluevaltuustoryhmän pj

KD aluevaltuustoryhmän talousarviopuheenvuoro 17.12.2024

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut, virkamiehet sekä hyvä yleisö

Kristillisdemokraatittien valtuustoryhmä kantaa totta kai huolta taloudesta. Olemme korostaneet tiedolla johtamisen merkitystä sekä esittäneet, että hyvinvointialue mahdollisimman pian laskee, kuinka paljon kustannusyksikköhinnat ovat, jotta talousarviot voidaan tehdä varmemmalle pohjalle ja jotta päätökset oman tuotannon ja ostopalvelujen kesken pohjautuvat tietoon.

Alijäämän kattamisvelvoitetta sekä lainanottovaltuuksiin liittyvien velvoitteiden lisäksi meidän tulee kuitenkin aina ja kaikissa tilanteissa turvata sosiaali- ja terveydenhuoltoa koskevassa lainsäädännössä määriteltyjen palvelujen saatavuus.

Kristillisdemokraatit ovat systemaattisesti puolustaneet ikäihmisten palveluita. Olemme esittäneet toistuvasti huolta IKI35 asetettuihin palvelujen peittävyyden tavoitteisiin, kuten myös alan asiantuntijat. Vielä enemmän huolta aiheuttaa se, ettei kotihoidossa ja ympärivuorokautisessa palveluasumisessa ole päästy edes näihin peittävyystavoitteisiin, kuten viime valtuuston kokouksessa kuulimme. Myös THL on kiinnittänyt huomiota siihen, että palveluiden peittävyys laskee Pirkanmaalla liian jyrkästi. Tämän päivän ikääntyneet ovat rakentaneet maamme. Meidän kunniatehtävämme pitäisi olla huolehtia heistä hyvin. Ikääntyneiden tulee saada tarpeen mukaisesti kotihoitoa, yhteisöllistä asumista sekä ympärivuorokautista palveluasumista. Ympärivuorokautisessa palveluasumisessa hoitajia tulee olla jo lainkin mukaan tarvetta vastaava määrä. Tämä on budjettikysymys.

Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä esittää talousarvioon seuraavaa muutosta, joka liittyy talousarvion sivun 48 kokonaisuuteen. Muutos on seuraava:

”Ikäihmisten ympärivuorokautisen palveluasumisen säästövelvoitetta tulee alentaa siten, että ostopalveluihin kohdennetaan 1 miljoona (kolmen miljoonan sijaan) ja omaan tuotantoon 2,2 miljoonaa (kuuden ja puolen miljoonan sijaan). Perusteena se, että ministeriö ja hallitus on arvioinut, että vain kolmannes yksiköistä voi alentaa hoitajamitoituksen uudistuvan lain 0,6 tasolle. Nyt tehty säästövelvoite pohjautuu arviolle, että kaikki alentavat mitoituksen 0,6 tasolle. Muutos katsotaan menojen lisäyksenä.”

Meillä on Pirkanmaalla erityisen haasteellinen huumeiden käyttötilanne. Valitettavasti huumehoito painottuu erittäin paljon korvaushoitoon. Viikko sitten tapasin erään arviolta alle kolmekymppisen Tamperelaisen. Hän olisi halunnut hoitoa, joka johtaa täysraittiuteen. Tällaista ei kuitenkaan hänelle tarjottu. Hänelle tarjottiin kolmatta kertaa pelkkää korvaushoitoa. Hän kertoi, että hän ei enää tuota hoitoa halunnut vastaanottaa. Hän oli omin päin lopettanut käytön ”kuin seinään”. Otin hanskan kädestäni ja onnittelin häntä ja totesin, että jos kukaan muu ei ole sanonut, niin olen sinusta ylpeä. Hän totesi, että samoin sanoi äiti. Todellisuudessa aineiden käytön lopettaminen seinään ei ole kovin helppoa, eivätkä kaikki siihen pysty. Meidän tulee kyetä parempaan. Jokainen käyttäjä on jonkun vanhemman lapsi. Jokaiselle käyttäjälle tulee heidän halutessaan mahdollistaa avun saanti kohti täysraittiutta.

Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä esittää s. 39 seuraavaa lisälausetta ”Lisätään raittiuteen tähtäävää vaikuttavaa lääkkeetöntä, toipumisorientoituneen mallin käyttöä.” Tämä lause tulisi seuraavan lauseen jälkeen: ”Päihdekuntoutuspalveluiden uuden kilpailutuksen mukainen toiminta alkaa.” Raittiuteen tähtäävän hoidon lisääminen ei lisää kuluja. Tosiasiallisesti ihmisen saavuttaessa täysraittius inhimillisen hyvän lisäksi euroja säästyy valtavasti. Sama lause löytyy maan hallitusohjelmasta.

Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä on tavannut aktiivisesti alueen ihmisiä vaalien välillä. Pirha on saanut osasta palvelujen toimivuudesta kehuja. Matkan varrella on tullut kuitenkin vastaan myös tilanteita, jotka kertovat siitä, etteivät kaikki ole saaneet lakisääteisiä palveluja. Itselleni henkilökohtaisesti tuli kuukauden sisällä lähipiirissä niin brutaali tilanne, että sellaista on edes vaikea käsittää. Vaikka olen saanut henkilöltä luvan kertoa hänen koko tarinansa, en mene nyt kuitenkaan yksityiskohtiin. Kysyn kuitenkin, miten voi olla mahdollista, ettei itsemurhaa yrittänyt henkilö saa tarvitsemaansa apua? Murtuneen mielen korjaaminen pitäisi olla yhtä tärkeää, kuin murtuneen jalan.

Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä kantaa erityisesti huolta edellä mainittujen asiakasryhmien lakisääteisten palvelujen toteutumisesta: ikääntyneet, päihdekuntoutujat ja mielenterveyskuntoutujat. Tästä syystä esitämme seuraavaa pontta: ”Lakisääteiset palvelut tulee turvata kaikissa tilanteissa tarvetta vastaavasti, eikä asiakas- ja potilasturvallisuutta saa vaarantaa.”

Kyseinen ponsi alleviivaa sinänsä itsestään selvää lainsäädännön velvoitetta. Tämä ponsi voidaan nähdä tärkeänä tehdessä valintoja siitä, mihin rahaa tulee kohdentaa.

Vaikka nyt on ollut tarpeen nostaa esille tarvittavia muutoksia talousarvioon, totean vielä toistamiseen, että alueen asukkailta on tullut paljon myös hyvää palautetta etenkin terveydenhuollon palvelujen sekä erikoissairaanhoidon toimivuudesta. Myös digipalvelujen käyttäjät ovat antaneet paljon myönteistä palautetta.

Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä haluaa kiittää tehdystä yhteistyötä ja toivottaa Pirhan työntekijöille levollisia lomapäiviä sekä kaikille alueen asukkaille siunattua joulua.

Sirpa Pursiainen-Hautala (YTM), toimitusjohtaja