Pihlajalinnan henkilöstöön ei olisi saanut kohdistaa vastatoimia

Henkilökunnalla on sosiaalihuoltolain 48 § mukaan ilmoitusvelvollisuus, mikäli hän työssään huomaa tai saa tietoonsa epäkohdan tai ilmeisenepäkohdan uhan asiakkaan sosiaalihuollon toteuttamisessa. Ilmoituksen vastaanottaneen henkilön on puolestaan ilmoitettava asiasta kunnan sosiaalihuollon johtavalle viranhaltijalle. Sosiaalihuoltolain mukaan ilmoituksen tehneeseen henkilöön ei saa kohdistaa kielteisiä vastatoimia ilmoituksen seurauksena.

Vaikkakin sosiaalihuoltolain 48 § on astunut voimaan 1.1.2016, on jo sitä ennen lainhenki ollut tiedossa. Jostain syystä Pihlajalinna on päättänyt toimia täysin lainhengen vastaisesti. Muiden iäkkäiden kannalta olisi erityisen tärkeää, että Ikipihlaja Pappilanpuiston tapaus toimisi jonkinlaisena ennakkotapauksena, jotta vastaavia laiminlyöntejä ei tulisi ja että sosiaalihuollon henkilöstö uskaltaisi tehdä tarvittaessa ilmoituksen havaitsemistaan puutteista työpaikallaan.

Pihlajalinnan vastaus liinavaatteiden katoamisesta ja ruuan liiallisesta kulutuksesta ei kuulosta mitenkään uskottavalta vastaukselta syyksi irtisanoa neljä yöhoitajaa. Jos toiminta on puutteellista, vastuullista johtamista on korjata puutteet sekä tehostaa laadunvalvontaa.

Yrityksen imagon suojelemisen sijaan tulee ensisijaisesti aina varmistaa puolustuskyvyttömien asukkaiden oikeus inhimilliseen hoitoon. Toivottavasti Tampereen kaupunki on palvelujen ostavana tahona huolehtinut omasta valvontavastuustaan ja toiminut lainmukaisesti sekä ikäihmisten edunmukaisesti heti saatuaan tiedon epäkohdista.

 

Sirpa Pursiainen, YTM

Sosiaali- ja terveysalan opettaja

Tampereen avopalvelujen johtokunnan jäsen

Mainokset