Pihlajalinnan henkilöstöön ei olisi saanut kohdistaa vastatoimia

Henkilökunnalla on sosiaalihuoltolain 48 § mukaan ilmoitusvelvollisuus, mikäli hän työssään huomaa tai saa tietoonsa epäkohdan tai ilmeisenepäkohdan uhan asiakkaan sosiaalihuollon toteuttamisessa. Ilmoituksen vastaanottaneen henkilön on puolestaan ilmoitettava asiasta kunnan sosiaalihuollon johtavalle viranhaltijalle. Sosiaalihuoltolain mukaan ilmoituksen tehneeseen henkilöön ei saa kohdistaa kielteisiä vastatoimia ilmoituksen seurauksena.

Vaikkakin sosiaalihuoltolain 48 § on astunut voimaan 1.1.2016, on jo sitä ennen lainhenki ollut tiedossa. Jostain syystä Pihlajalinna on päättänyt toimia täysin lainhengen vastaisesti. Muiden iäkkäiden kannalta olisi erityisen tärkeää, että Ikipihlaja Pappilanpuiston tapaus toimisi jonkinlaisena ennakkotapauksena, jotta vastaavia laiminlyöntejä ei tulisi ja että sosiaalihuollon henkilöstö uskaltaisi tehdä tarvittaessa ilmoituksen havaitsemistaan puutteista työpaikallaan.

Pihlajalinnan vastaus liinavaatteiden katoamisesta ja ruuan liiallisesta kulutuksesta ei kuulosta mitenkään uskottavalta vastaukselta syyksi irtisanoa neljä yöhoitajaa. Jos toiminta on puutteellista, vastuullista johtamista on korjata puutteet sekä tehostaa laadunvalvontaa.

Yrityksen imagon suojelemisen sijaan tulee ensisijaisesti aina varmistaa puolustuskyvyttömien asukkaiden oikeus inhimilliseen hoitoon. Toivottavasti Tampereen kaupunki on palvelujen ostavana tahona huolehtinut omasta valvontavastuustaan ja toiminut lainmukaisesti sekä ikäihmisten edunmukaisesti heti saatuaan tiedon epäkohdista.

 

Sirpa Pursiainen, YTM

Sosiaali- ja terveysalan opettaja

Tampereen avopalvelujen johtokunnan jäsen

Mainokset

Laadukkaat palveluketjut tuovat säästöjä

(Julkaistu Aamulehdessä 24.5.2016)

Laadukkaiden palveluketjujen sekä laadukkaan kotihoidon kehittäminen on valtakunnallinen haaste, ei vain yksittäinen tapaus. Laadukkailla palveluilla edistetään asiakkaiden hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta. Hallitus on nostanut esille, että sote-uudistuksella haetaan kolmen miljardin säästöjä. Nyt on erityisen tärkeää, ettei säästöjä kohdenneta heikommassa asemassa oleviin. Palvelurakennemuutoksessa, jota Tamperekin tekee ikäihmisten palveluissa, tulee varmistamaa päätösten vaikuttavuusarviointi ja laadun seuranta.

Mikko Aaltonen ja Jouko Paukkeri kuvasivat kirjoituksessaan (AL 19.5), kuinka Tampereella palveluissa vastataan hoidon tarpeeseen ja etteivät säästöt ole vaikuttavana tekijänä.  Kaupungin talousarviossa todetaan, että laitoshoidon tarvetta vähennetään lisäämällä kotiin ja kodinomaisiin oloihin annettavaa apua ja tukea. Talousarviossa niin ikään todetaan, että haasteita vuodelle 2016 tuo kireä taloudellinen tilanne. Asiakasmäärän ja asiakkaiden hoitoisuuden ennakoidaan kasvavan. Kotihoidon ja asumispalvelujen vuoden 2016 talousarvio on pienempi kuin vuoden 2014 tilinpäätös.  Henkilöstövuosissa talousarvio on myös pienempi vuo nna 2016 kuin 2014 vuoden tilinpäätöksessä.

Aaltonen ja Paukkeri tuovat esille vastineena kirjoitukseen AL 16.5, kuinka tärkeää on kunnioittaa asiakkaan itsemääräämisoikeutta. Palvelutarpeen arviointi tulee tehdä yhdessä asiakkaan kanssa. Ymmärrettävästi kaikkiin toiveisiin ei itsemääräämisoikeuteen vedoten voida vastata, sillä työntekijä on viimekädessä päättämässä, mitä kunnallisia palveluja myönnetään. Tämän ammattitaitoisen työntekijän sekä omaisten arvion tulisi painaa vaakakupissa myös silloin, kun asiakas ei itse kykene tilannettaan ja omaa etuaan arvioimaan esimerkiksi muistisairauden vuoksi – ei vain silloin, kun toiveisiin ei voida vastata. Käytänteitä ja kenties myös lainsäädäntöä tulee edelleen kehittää, jotta itsemääräämisoikeuteen vedoten kukaan ei jää esimerkiksi sairauden vuoksi heitteille. Heitteillejätön kieltää myös laki. Pitäisikö palvelutarpeen arviointiprosessia kehittää, jotta asiakkaan todelliseen palvelutarpeeseen voidaan vastata asiakkaan edun mukaisesti?

Aluehallintovirasto teki ohjaus- ja valvontakäynnin ja tekee vielä uuden syksyllä 2016. Aluehallintovirasto toimii saamansa tiedon pohjalta. Kaikissa tapauksissa aluehallintovirasto ei pysty varmistamaan saamaansa tietoa asiakkailta. Aluehallintovirasto pyrkii ensisijaisesti varmistamaan laadun keskustellen toimijan kanssa, huomautusten ja uhkasakkojen antaminen on voimakkaampi keino ilmaista rikkeistä.

Aluehallintoviraston ratkaisun perusteluissa julkisilta osin tuotiin esille mm. ”Kunnan on suunniteltava ikääntyneen väestön hyvinvoinnin, terveyden, toimintakyvyn ja itsenäisen suoriutumisen tukemiseksi sekä iäkkäiden henkilöiden tarvitsemien palvelujen ja omaishoidon järjestämiseksi ja kehittämiseksi järjestettävät toimenpiteet.”

Palvelun tuottajan tulee ensisijaisesti huolehtia laadukkaiden palveluiden toteutumisesta. Sosiaali- ja terveydenhuollon valvontatehtävät keskitettäneen tulevaisuudessa yhdelle valtakunnalliselle viranomaiselle. Tampereella tehostetun palveluasumisen paikkoja ja vanhainkotipaikkoja on lakkautettu ja asiakkaita siirretty ns. uusiin paikkoihin lakkautetuista paikoista, näin ollen todellisesti uusia paikkoja on syntynyt huomattavasti vähemmän, kuin mitä Aaltonen ja Paukkeri antavat ymmärtää. Toimivien palvelu- ja hoitoketjujen kehittäminen asiakaslähtöisesti on erityisen tärkeää tulevan Sote-uudistuksen myötä. Oikea aikaisilla ja oikeilla palveluilla voidaan vastata asiakkaan tarpeisiin, kuntouttaa sekä ennaltaehkäistä toimintakyvyn alenemista. Toimivien palveluketjujen kautta saadaan aikaan myös säästöjä.

 

Sirpa Pursiainen, YTM

Sosiaali- ja terveysalan opettaja

Leena Rauhala

Sosiaalineuvos, kaupunginvaltuutettu

Kotihoitoa vai säästöjä?

(Julkaistu Aamulehdessä 16.5.2016)

Viimeisten kahden vuoden aikana valtakunnallisesti on nostettu vahvasti esiin, kuinka hoidossa painopiste halutaan siirtää avopalveluihin. Vanhusten palveluissa tämä tarkoittaa painopisteen siirtämistä kotihoitoon. Äkkiseltään ajatus kuulostaakin erinomaiselta: kukapa ei haluaisi ikääntyä ja kuolla kotona? Kotihoito ja avopalvelut ovat erinomainen vaihtoehto silloin, kun hoito vastaa palvelutarvetta.

Tosiasiallisesti tiettyjen asiakasryhmien kohdalla tilanne on kuitenkin erittäin huolestuttava. Moni omainen on huolissaan ikääntyneestä sukulaisestaan, joka ei kykene enää itse arvioimaan, onko koti hänelle sopiva paikka asua. Esimerkiksi muistisairas henkilö ei kykene arvioimaan hoidon tarvettaan ja omaa toimintakykyään. Halu kotona asumiseen tällöin yleensä on vahva, sillä käsitys omasta toimintakyvystä ei vastaa todellisuutta. Tässä kohden on liian helppoa vetää mutkat suoriksi ja tehdä päätös, että asiakkaan omaa tahtoa on kunnioitettava. Onko päätöksenteon pohjalla tällöin todellinen palvelutarpeen arviointi vai ohjaako yleinen tahtotila säästöjen saavuttamiseksi päätöksentekoa? On helppoa, mutta julmaa kohdistaa säästöt heille, jotka eivät kykene puoliaan pitämään.

Silloin, kun asiakas tarvitsee ympärivuorokautista huolenpitoa, sellainen tulisi järjestää. Buumi poistaa laitospaikat ideologisen ajattelun pohjalta, on täysin järjetön ratkaisu. Ikäihmisten määrä kasvaa meillä Suomessa vääjäämättä. Tämän myötä kasvaa myös huonokuntoisten ikäihmisten määrä. Tämä on tilastollinen fakta, eikä mielipidekysymys. Nyt tulisi nimenomaisesti varautua tulevaan varmistamalla riittävä määrä ympärivuorokautista hoivaa tarjoavia yksikköjä. Toive siitä, että huonokuntoiset ikäihmiset pärjäävät yksin kotona tulevaisuudessa on utopiaa. Yhtä lailla on täysin tuulesta temmattu ajatus siitä, että kotona asuminen toisi aina säästöjä. Tai tuohan se, mikäli palvelutarvetta vastaavaa hoitoa ja huolenpitoa ei tarjota. Kotihoidon ja laitospalvelujen kustannuksista suhteessa palvelutarpeeseen on tehty tutkimuksia. Nämä osoittavat, että ideologinen ajattelu ei kohtaa todellisuutta. Sitran (2015) selvityksen, Laitoksesta kotiin – syntyikö säästöjä, mukaan: ”Tampereella on lähes 1 000 kotihoidon asiakasta, joiden hoitokustannukset ylittävät tehostetun palveluasumisen kustannukset. Kuusi prosenttia kotihoidon asiakkaista aiheuttaa neljänneksen kotihoidon hoitokäyntien kustannuksista ja 17 prosenttia puolet kustannuksista.

Aluehallintovirasto teki keväällä 2016 valvonta – ja ohjauskäynnin Tampereelle koskien ikäihmisten palveluja ja etenkin kotihoidon palvelukokonaisuutta vuosi sitten tekemäni kantelun pohjalta. Aluehallintovirasto ei valvontakäyntejä huvinvuoksi tee. Aluehallintovirasto tekee syksyllä vielä uuden ohjaus- ja valvontakäynnin, jolloin aiheena on kotihoidon uudistettu organisointimalli. Aluehallintovirastoon voi tehdä kantelun silloin, kun arvioi, ettei kunta hoida vastuullaan olevaa tehtävää, kuten laadunvalvontaa, lain ja suositusten mukaisesti. Kunta vastaa itse tuottamiensa palvelujen laadusta sekä ostopalvelujen laadunvalvonnasta.

Kotihoidon tulee olla osa ikääntyneen ihmisen palveluketjua. Kotihoidolla voidaan vastata joidenkin ikäihmisten palvelutarpeeseen, muttei kaikkien. Ketään ei tule turhaan sairaalasängyssä makuuttaa, muttei ketään tule myöskään jättää heitteille. Kotihoitoa tulee kehittää siten, että asiakkaan palvelutarvetta arvioidaan jatkuvasti ja kotihoidon intensiivisyyttä tarpeen mukaan kasvatetaan. Tämän lisäksi tulee aina arvioida, mikä on asiakkaan kokonaistilanne, kyky arvioida omaa tilannettaan ja mikä on asiakkaan todellinen palvelutarve. Asiakkaan kuntoisuuden, tukiverkoston ja palvelukokonaisuuden pohjalta tulee arvioida, voidaanko kotihoidolla vastata palvelutarpeeseen? On myös erittäin tärkeää arvioida kotihoidon laatua ja kehittää sellainen palautejärjestelmä, jossa palautetta kerätään sekä työntekijöiltä että asiakkailta ja omaisilta. Kerätty palaute tulee analysoida ja kehittää palvelua sen mukaisesti. Meidän tuleekin kehittää palveluja ja palveluketjuja vastaamaan paremmin tarvetta. Oikea palvelu oikea-aikaisesti tuo mukanaan laadukkaita palveluketjuja sekä säästöjä.

 

Sirpa Pursiainen, YTM

Sosiaali- ja terveysalan opettaja

Matkailuala käyttämätön mahdollisuus Pirkanmaalla

Pirkanmaalla on upea luonto, joka tarjoaa erinomaiset puitteet matkailualan kehittämiseen. Mielestäni matkailualan kehittäminen tulisi nostaa Pirkanmaalla yhdeksi kärkihankkeeksi ja tämän edistäminen on tärkeää huomioiden valtion taloudellinen tilanne. Säästöjen lisäksi vientiä on edistettävä taloudellisen tilanteen korjaamiseksi. Tampere-Pirkkalan lentokentän yhteydet on suunniteltava siten, että se mahdollistaa tärkeät välilaskupaikat Pirkanmaalle saapumiseen. Lentoyhteyksien suunnittelussa on huomioitava keskitetyt lennot, johon kohdistetaan pakettilomapäivien tulo ja lähtöajat. Pakettilomamatkoja tulee kehittää alueen matkailualan yrittäjien kanssa ja tähän voisi hyvin yhdistää myös kuljetuspalvelualan yrityksiä.

Ulkomaalaiset ystäväni ovat olleet ihmeissään Suomen järvistä ja metsistä. Eräs japanilainen ystäväni totesi Näsijärvi näkymistä ”Tämä on uskomatonta, tämä ei voi olla totta!” Lappi ei ole Suomen ainoa matkailuvaltti, me emme vain itse käsitä, millaisia aarteita meillä on hyödyntämättä Pirkanmaalla. Matkailualan kehittämisessä tulee huomioida toki myös luonnonsuojelulliset näkökulmat.

Tampere-Pirkkalan lentokentän ja kulkuyhteyksien kehittäminen on muutoinkin tärkeä tekijä alueen yrityksille, jotta verkkokaupan edistyessä tuotteet saadaan toimitettua nopeasti eri puolille maailmaa. Alueen näkyvyyden parantaminen edesauttaa kaikin tavoin yritysten mahdollisuuksia kasvattaa vientiä.

11080342_10153216603451660_3183330550891060640_o

Vanhustenhuollon toteutusta tiukennettava lainsäädännöllä

Vaikka yleisesti ottaen olisi hyvä, ettei asioista säädettäisi liian tiukkaan lailla, on vanhustenhuollon käytäntö osoittanut sen, että myös tarkkaan säädettyä lainsäädäntöä tarvitaan.

Olen Superin kanssa samaa mieltä siitä, että hoitohenkilöstömitoituksen minimimäärät on kirjattava lakiin sekä laitos- että kotihoidossa. Hoitohenkilöstömitoituksessa totta kai tulee huomioida asiakkaiden hoidettavuuden taso suhteessa hoitajamäärään. Tämän lisäksi on ehdottoman tärkeää, että valtio puuttuu kuntien käytäntöihin, jotka vaarantavat huonokuntoisten ikäihmisten riittävän hoidon ja sekä käytänteet, jotka kohdistavat asiakkaalle liialliset maksut.

Moni kaupunki, kuten Tampere, on luullut avopalvelujen olevan halvempi ja laadukkaampi vaihtoehto huonokuntoisten ikäihmisten hoitoon. Laadukasta kotihoito on silloin, kun vanhuksen tuen tarpeisiin vastataan oikea-aikaisesti ja tarpeiden mukaisesti. Taloudellisesti kotihoito ei tule halvemmaksi huonokuntoisen ikäihmisen kohdalla muuta kuin silloin, kun tarvittavaa hoitoa ja huolenpitoa ei käytännössä turvata. Hyväkuntoiset vanhukset toki pärjäävät kotona. Tosiasiallisesti kuitenkin nyt kotiutetaan liian huonokuntoisia vanhuksia kotiin, jotka eivät pärjää kotihoidolta saamallaan tuella kotona. Hoitomuodon tulee aina vastata asiakkaan tarpeita. Eräs ikäihminen kertoi minulle samassa kerrostalossa asuvasta vanhuksesta, joka harhailee rollaattorin kanssa rappukäytävässä pelkkä vaippa päällään. Kotihoito käy häntä katsomassa päivittäin. Onko tämänkuntoisen vanhuksen oikea paikka olla kotona?

Tampereen kaupunki on keksinyt keinon siirtää kuluja enenevissä määrin vanhuksille itselleen sekä valtiolle. Vanhainkodit ja laitoskuntoutuspaikat on haluttu vaihtaa nimeltään tehostetuksi palveluasumiseksi, jotta vanhukset saavat asumislisää Kelalta ja jotta vanhuksilta voidaan pyytää erillinen maksu jokaisesta erillisestä palvelusta. Pahimmillaan tämä johtaa siihen, että hänen omaisuutensa hupenee siten, että vielä kotona asuvan puolison toimeentulo heikkenee ja puoliso joutuu miettimään jopa oman kotinsa myyntiä. Tämän päivän vanhukset ovat rakentaneet yhteiskuntamme. Meidän kunniatehtävämme on huolehtia heistä hyvin. Säästöjä on tehtävä, mutta huonokuntoiset ikäihmiset, jotka eivät pysty pitämään puoliaan on väärä säästökohde.

HS (2.10.2014) Sosiaalihuoltolain uudistuksessa lapsen etu heikkenee

Sosiaalihuoltolain uudistamisen hyvinä asioina ovat moniammatillisuuden korostaminen sekä avohuollon tukitoimien korostaminen. Lastensuojelussa painopistettä on hyvä pyrkiä siirtämään ennaltaehkäisyyn ja varhaiseen puuttumiseen.

Ehdotuksen mukaan kiireellisen huostaanoton kriteerejä aiotaan tiukentaa taloudellisten säästöjen vuoksi. Tällä hetkellä lastensuojelun huostaanoton kriteerit ovat jo todella tiukat ja niiden edelleen tiukentaminen voi johtaa tilanteisiin, jossa lapsen kasvu ja kehitys vaarantuu. Lapsen kiireellisen huostaanoton kriteeriksi on lakiluonnoksessa esitetty lauseketta ”kun huostaanoton edellytykset täyttyisivät ja lapsi olisi välittömässä vaarassa tai kun lapsen kiireellinen huostaanotto on muutoin välttämätön rajoitusten vuoksi”.

Vaade välittömästä vaarasta johtaa siihen, että moni lapsi joutuu kokemaan vaaran uhkaa pidempään sekä elämään kasvua, terveyttä ja turvallisuutta vaarantavissa oloissa pidempää. Välittömän vaaran todentaminen on käytännössä erittäin haasteellista ja myös tulkinnanvaraista. Lastensuojelun huostaanottoa koskevan lainsäädännön tiukentamisen uhrina ovat lapset. Jo nyt lastensuojelussa on paljon tilanteita, joissa lapset olisi tullut ottaa huostaan huomattavasti aiemmin, mutta tilanteet ovat pitkittyneet ja jopa raaistuneet sen vuoksi, että näyttöä kotitilanteesta on kerätty liian pitkään.

Muiksi syiksi kiireellisen sijoituksen kriteerien tiukentamiseen nostetaan hallinto-oikeuden kuormittuminen ja se, että avohuollon tukitoimena voitaisiin tehdä sijoitus. Voisiko tässä kohden pohtia mahdollisuutta muuttaa lainsäädäntöä siten, ettei kiireellisissä sijoituksissa olisi valitusoikeutta hallinto-oikeuteen. Käytännössähän jo nyt valitusprosessit kestävät puolivuotta ja näin ollen usein kiireellinen sijoitus on jo muuttunut pysyväksi sijoitukseksi. Se, että vanhemmilla on oikeus valittaa kiireellisistäkin sijoituksista hallinto-oikeuteen ruuhkauttaa turhaan hallinto-oikeutta ja usein vanhempien oikeuskustannukset tulevat valtion maksettavaksi. Usein kuitenkin näyttö huostaanottoon on ollut perusteltu ja riittävä ja toisekseen hallinto-oikeus ei ole seurannut läheltä perheen tilannetta, kuten sosiaalityö on. Valitusoikeus pysyvästä sijoituksesta hallinto-oikeuteen voitaisiin säilyttää ennallaan.

Perustelut rajoitteiden vaatimiseen syynä kiireelliseen huostaanottoon on myös haasteellinen. Rajoitteet voivat johtua nuoresta huostaan otetusta tai yhteydenpidon rajoittaminen vanhempien haitallisen käytön vuoksi. Nuoresta johtuvat rajoitteiden käyttö on suhteellisen helppoa osoittaa perusteluksi. Useimmiten rajoitteet valvotun tapaamisen muodossa ovat perusteltuja, jotta lapsia voidaan kuulla ilman sitä vaaraa, että vanhemmat kieltävät heitä kertomasta asioita, joita on tapahtunut. Muulta osin taas yleisesti pyritään siihen, että vanhemmat voivat lapsia nähdä, jotta vanhemman ja lapsen side ei katkea. Rajoittaminen tehdään lapsen edun näkökulmasta. Jos kuitenkin kiireellisen huostaanoton yhteydessä pitää olla jo varmuus rajoitteiden käyttämisestä, tulee tässä kohden myös haasteelliseksi se, miten rajoitteiden käytön välttämättömyys näytetään silloin, kun syy rajoitteiden käyttämiseen johtuu vanhemmista eikä lapsesta. Harvoin tilanne on sellainen, että perhe olisi saanut avohuollon tukitoimia pitkään ja näyttöä rajoitteiden välttämättömyydestä olisi. Sen sijaan kiireellisen huostaanoton aikana saadaan usein paljon sellaista näyttöä, joka ei aikaisemmin ole ollut tiedossa. Käytännössä kiireellinen huostaanotto voi pysäyttää perheessä olleen tilanteen ja olla keino, jolla perhe motivoidaan avohuollon tukitoimien piiriin tai kiireellinen huostaanotto voi tuoda esille huostaanoton välttämättömyyden.

Kiireellisen sijoituksen kriteerien tiukentamisen sijaan tulisi tiukentaa määräyksiä varhaisen tuen antamisesta. Tämä ohjaisi lastensuojelutyötä paremmin kohti varhaista puuttumista vaarantamatta lapsen kasvua ja kehitystä. Esimerkiksi lakiehdotuksessa määritelty välttämättömän kotipalvelun ja perhetyön järjestäminen on oikeanlainen toimenpide.

Perhesijoituksesta ja perhekuntoutuksesta todetaan perusteluissa seuraavasti:

”Tarkoituksenmukaista on, että lapsen hoidosta ja huolenpidosta voi tuettuna vastata lapsen huoltaja silloinkin, kun huoltajan elämäntilanne on epävakaa.” Joissakin tilanteista tämä voi olla tarkoituksenmukaista, mutta aina se ei ole lapsen edun mukaista ja sitä myötä tarkoituksenmukaista.

Perhesijoituksessa ja perhekuntoutuksessa tulee huomioida sen toteuttamisen realistiset mahdollisuudet turvata lapsen kasvu ja kehitys. Kun monta moniongelmaista perhettä on kuntoutumassa fyysisesti samassa paikassa, tulee turvata tällaisen kuntoutuspaikan riittävä osaaminen ja henkilöstömitoitus.

Maininta sosiaalihuollon järjestämisestä siten, että perheenjäsenillä on mahdollisuus asua yhdessä omassa kodissaan, on sinänsä tavoiteltava tilanne. Tässä tulee kuitenkin huomioida, mitkä ovat realistiset mahdollisuudet järjestää riittävä tuki ja turva vuorokauden ympäri.

Lastensuojelun keskiössä tulee olla lapsen etu. Lapsen edun tulisi olla määrittävä tekijä koko huostaanottoprosessissa. Valitettavasti osa ehdotetuista muutoksista johtavan tilanteeseen, jossa talous ja vanhempien etu nähdään lapsen etua tärkeämmäksi. Välttämätöntä ja taloudellisesti järkevää on siirtää painopistettä varhaiseen puuttumiseen, mutta sitä ei voida tehdä tiukentamalla kriisiytyneiden tilanteiden puuttumista mahdollistavien keinoja tiukentamalla. Jos kriisiytyneisiin ja lapsen kasvua ja kehitystä vaarantaviin tilanteisiin ei voida puuttua, tulee tämä yhteiskunnalle vielä nykyistä kalliimmaksi. Painopisteen siirtäminen ennaltaehkäiseviin palveluihin tulee tehdä asteittain, lisäämällä ensin avohuollon tukitoimia ja ennaltaehkäisevää työtä. Eihän terveydenhuollossakaan tehdä päätöstä kieltää ensiapu, jotta perusterveydenhuolto toimisi hyvin.

Sirpa Pursiainen, YTM

Valtion nuorisoasiain neuvottelukunnan jäsen

http://www.hs.fi/mielipide/a1412136362458