Sosiaalihuoltolain uudistamisen hyvinä asioina ovat moniammatillisuuden korostaminen sekä avohuollon tukitoimien korostaminen. Lastensuojelussa painopistettä on hyvä pyrkiä siirtämään ennaltaehkäisyyn ja varhaiseen puuttumiseen.

Ehdotuksen mukaan kiireellisen huostaanoton kriteerejä aiotaan tiukentaa taloudellisten säästöjen vuoksi. Tällä hetkellä lastensuojelun huostaanoton kriteerit ovat jo todella tiukat ja niiden edelleen tiukentaminen voi johtaa tilanteisiin, jossa lapsen kasvu ja kehitys vaarantuu. Lapsen kiireellisen huostaanoton kriteeriksi on lakiluonnoksessa esitetty lauseketta ”kun huostaanoton edellytykset täyttyisivät ja lapsi olisi välittömässä vaarassa tai kun lapsen kiireellinen huostaanotto on muutoin välttämätön rajoitusten vuoksi”.

Vaade välittömästä vaarasta johtaa siihen, että moni lapsi joutuu kokemaan vaaran uhkaa pidempään sekä elämään kasvua, terveyttä ja turvallisuutta vaarantavissa oloissa pidempää. Välittömän vaaran todentaminen on käytännössä erittäin haasteellista ja myös tulkinnanvaraista. Lastensuojelun huostaanottoa koskevan lainsäädännön tiukentamisen uhrina ovat lapset. Jo nyt lastensuojelussa on paljon tilanteita, joissa lapset olisi tullut ottaa huostaan huomattavasti aiemmin, mutta tilanteet ovat pitkittyneet ja jopa raaistuneet sen vuoksi, että näyttöä kotitilanteesta on kerätty liian pitkään.

Muiksi syiksi kiireellisen sijoituksen kriteerien tiukentamiseen nostetaan hallinto-oikeuden kuormittuminen ja se, että avohuollon tukitoimena voitaisiin tehdä sijoitus. Voisiko tässä kohden pohtia mahdollisuutta muuttaa lainsäädäntöä siten, ettei kiireellisissä sijoituksissa olisi valitusoikeutta hallinto-oikeuteen. Käytännössähän jo nyt valitusprosessit kestävät puolivuotta ja näin ollen usein kiireellinen sijoitus on jo muuttunut pysyväksi sijoitukseksi. Se, että vanhemmilla on oikeus valittaa kiireellisistäkin sijoituksista hallinto-oikeuteen ruuhkauttaa turhaan hallinto-oikeutta ja usein vanhempien oikeuskustannukset tulevat valtion maksettavaksi. Usein kuitenkin näyttö huostaanottoon on ollut perusteltu ja riittävä ja toisekseen hallinto-oikeus ei ole seurannut läheltä perheen tilannetta, kuten sosiaalityö on. Valitusoikeus pysyvästä sijoituksesta hallinto-oikeuteen voitaisiin säilyttää ennallaan.

Perustelut rajoitteiden vaatimiseen syynä kiireelliseen huostaanottoon on myös haasteellinen. Rajoitteet voivat johtua nuoresta huostaan otetusta tai yhteydenpidon rajoittaminen vanhempien haitallisen käytön vuoksi. Nuoresta johtuvat rajoitteiden käyttö on suhteellisen helppoa osoittaa perusteluksi. Useimmiten rajoitteet valvotun tapaamisen muodossa ovat perusteltuja, jotta lapsia voidaan kuulla ilman sitä vaaraa, että vanhemmat kieltävät heitä kertomasta asioita, joita on tapahtunut. Muulta osin taas yleisesti pyritään siihen, että vanhemmat voivat lapsia nähdä, jotta vanhemman ja lapsen side ei katkea. Rajoittaminen tehdään lapsen edun näkökulmasta. Jos kuitenkin kiireellisen huostaanoton yhteydessä pitää olla jo varmuus rajoitteiden käyttämisestä, tulee tässä kohden myös haasteelliseksi se, miten rajoitteiden käytön välttämättömyys näytetään silloin, kun syy rajoitteiden käyttämiseen johtuu vanhemmista eikä lapsesta. Harvoin tilanne on sellainen, että perhe olisi saanut avohuollon tukitoimia pitkään ja näyttöä rajoitteiden välttämättömyydestä olisi. Sen sijaan kiireellisen huostaanoton aikana saadaan usein paljon sellaista näyttöä, joka ei aikaisemmin ole ollut tiedossa. Käytännössä kiireellinen huostaanotto voi pysäyttää perheessä olleen tilanteen ja olla keino, jolla perhe motivoidaan avohuollon tukitoimien piiriin tai kiireellinen huostaanotto voi tuoda esille huostaanoton välttämättömyyden.

Kiireellisen sijoituksen kriteerien tiukentamisen sijaan tulisi tiukentaa määräyksiä varhaisen tuen antamisesta. Tämä ohjaisi lastensuojelutyötä paremmin kohti varhaista puuttumista vaarantamatta lapsen kasvua ja kehitystä. Esimerkiksi lakiehdotuksessa määritelty välttämättömän kotipalvelun ja perhetyön järjestäminen on oikeanlainen toimenpide.

Perhesijoituksesta ja perhekuntoutuksesta todetaan perusteluissa seuraavasti:

”Tarkoituksenmukaista on, että lapsen hoidosta ja huolenpidosta voi tuettuna vastata lapsen huoltaja silloinkin, kun huoltajan elämäntilanne on epävakaa.” Joissakin tilanteista tämä voi olla tarkoituksenmukaista, mutta aina se ei ole lapsen edun mukaista ja sitä myötä tarkoituksenmukaista.

Perhesijoituksessa ja perhekuntoutuksessa tulee huomioida sen toteuttamisen realistiset mahdollisuudet turvata lapsen kasvu ja kehitys. Kun monta moniongelmaista perhettä on kuntoutumassa fyysisesti samassa paikassa, tulee turvata tällaisen kuntoutuspaikan riittävä osaaminen ja henkilöstömitoitus.

Maininta sosiaalihuollon järjestämisestä siten, että perheenjäsenillä on mahdollisuus asua yhdessä omassa kodissaan, on sinänsä tavoiteltava tilanne. Tässä tulee kuitenkin huomioida, mitkä ovat realistiset mahdollisuudet järjestää riittävä tuki ja turva vuorokauden ympäri.

Lastensuojelun keskiössä tulee olla lapsen etu. Lapsen edun tulisi olla määrittävä tekijä koko huostaanottoprosessissa. Valitettavasti osa ehdotetuista muutoksista johtavan tilanteeseen, jossa talous ja vanhempien etu nähdään lapsen etua tärkeämmäksi. Välttämätöntä ja taloudellisesti järkevää on siirtää painopistettä varhaiseen puuttumiseen, mutta sitä ei voida tehdä tiukentamalla kriisiytyneiden tilanteiden puuttumista mahdollistavien keinoja tiukentamalla. Jos kriisiytyneisiin ja lapsen kasvua ja kehitystä vaarantaviin tilanteisiin ei voida puuttua, tulee tämä yhteiskunnalle vielä nykyistä kalliimmaksi. Painopisteen siirtäminen ennaltaehkäiseviin palveluihin tulee tehdä asteittain, lisäämällä ensin avohuollon tukitoimia ja ennaltaehkäisevää työtä. Eihän terveydenhuollossakaan tehdä päätöstä kieltää ensiapu, jotta perusterveydenhuolto toimisi hyvin.

Sirpa Pursiainen, YTM

Valtion nuorisoasiain neuvottelukunnan jäsen

http://www.hs.fi/mielipide/a1412136362458