Sote-uudistuksessa on tärkeää huolehtia etenkin kaikkein heikoimmassa asemassa olevien palvelujen turvaaminen. Heikoimmassa asemassa olevia ryhmiä ovat kehitysvammaiset, huonokuntoiset ikäihmiset, mielenterveyskuntoutujat, vakavasti sairaat, joiden toimintakyky vaatii toisen antamaa hoivaa sekä lastensuojelun asiakkaat. Nämä ihmisryhmät ovat sellaisia, jotka eivät kykene puolustamaan oikeuksiaan. Tästä syystä on erittäin tärkeää, että sote-uudistuksessa varmistetaan palvelujen saatavuus oikea aikaisesti sekä palvelujen todellinen saavutettavuus. Tälle ryhmälle on turvattava laadukkaat palvelut, sillä hyvinvoinnin mittarina on se, kuinka huolehdimme heikoimmista.

Muulta osin, mikäli palveluja keskitetään, tulee alueella varmistaa se, että kaikki pääsevät kohtuuhintaisesti palveluja käyttämään. Teisko oli aikoinaan itsenäinen, mutta liittyi Tampereeseen. Liittymisvaiheessa luvattiin säilyttää alueella hyvät palvelut. Palvelujen vähenemisen lisäksi nyt suunnitellaan vyöhykkeiden lisäämistä Teiskon alueelle, joka johtaisi linja-automaksun korotukseen. Käytännössä tämä tarkoittaisi sitä, että välttämättömän sosiaali- tai terveydenhuollon käynti maksaisi Teiskolaiselle moninkertaisesti verrattuna keskustassa asuvalle Tamperelaiselle. Kuulemani mukaan maksu olisi esimerkiksi Terälahden alueella kolminkertainen nykyiseen verrattuna.

Tällainen muutos loisi eriarvoisuutta kuntalaisille ja vaikeuttaisi köyhien mahdollisuuksia käyttää palveluja. Näin ollen sote-uudistuksessa tulee huomioida sen vaikutukset kokonaisvaltaisesti ja se tulee tehdä yhteistyössä kuntien kanssa, jotka osaavat tuoda esille kuntalaisten ja eri asiakasryhmien tarpeet.

Suomi on velkaantunut melkoista vauhtia viimeisten vuosien aikana, mutta yhteiskuntamme elää edelleen siinä utopiassa, ettei mitään tarvitse tehdä. EU-tasolla on sovittu kahdesta talousperiaatteesta, joita Suomi on rikkonut. Velkaantumisaste on ylittänyt 60% ja julkisentalouden alijäämä näyttää jäävän 3,4 prosenttiin, kun rajaksi on asetettu 3%. Moni kansalainen on raivoissaan Kreikalle, mutta Suomi on luisumassa samalle tielle. Suomi on nyt suurennuslasin alla ja syystä.

Jokaisen valtion tulee huolehtia itsenäisesti taloudellisesta vakaudestaan. Kaikkien poliittisten päättäjien on herättävä poliittisen argonian unestaan ja leikkauksia on uskallettava tehdä. Heikoimmista tulee tottakai huolehtia, se on yhteiskuntamme hyvinvoinnin mittari, mutta emme voi enää syödä tulevien sukupolvien pöydästä.

Tämän lisäksi on ehdottoman tärkeää tukea pieniä ja keskisuuria yrityksiä työllisyyden parantamiseksi. Tämän lisäksi vientiä on äärimmäisen tärkeä edistää sekä huomioida koulutuspolitiikassa yrittäjyyden ja kansainvälisyyden tärkeys. Pelkät sisämarkkinat eivät elvytä talouttamme, sillä kaikki ymmärtävät, että jos saman perheen jäsenet vaihtavat keskenänsä tavaroita ja rahaa, ei pääoma siitä kasva. Nyt tarvitaan rohkeutta kantaa vastuuta.

Suomi toimii nettomaksajana Euroopan unionissa, vuonna 2009 Suomi maksoi EU:n budjettiin 544,2 milj. Suomi on valmis antamaan velkaantuneelle Irlannille 740 miljoonan euron tukipaketin. Eri valtioiden talouskriisien myötä on vaarana se, että EU:ssa kehitetään yhteinen budjettisäätely, joka voi johtaa yhteisen verotuspohjan syntymiseen ja se puolestaan johtaisi pohjoismaisen hyvinvointivaltion romuttumiseen. Suomen liityttyä EU:hun ovat tuloerot kasvaneet Suomessa ja markkinatalouden näkökulmasta politiikassa on edetty suurten yritysten etujen mukaisesti. Suomi on edelleen pienten ja keskisuurten yritysten maa, jota ei tule jättää huomiotta.

Kansainvälisen politiikan ja talouden näkökulmasta Euroopan alue ei ole tällä hetkellä merkittävässä asemassa. USA on vähintäänkin jakanut roolinsa Kiinan kanssa maailman talouden määrittelijänä ja Aasian eri maat kehittyvät nopeasti. Kun EU pyrkii kasvattamaan omaa asemaansa taloudellisesti ja poliittisesti, tämä tapahtuu väistämättä pienten valtioiden ja etenkin nettomaksajien kustannuksella ja tavoitteena on liittovaltion syntyminen. Pienenä valtiona se ei ole Suomen ja suomalaisten etu. Pienen valtion näkökulmasta kahden väliset suhteet eri valtioiden kanssa puolestaan voisivat turvata paremmin taloudellista tilannetta, kuin vahvasti sidoksissa oleminen euroon ja Euroopan unioniin.

Suomi saavutti aikoinaan itsenäisyyden kovalla hinnalla ja nyt itsenäisyyden myyminen ja velkakahleissa olemisesta maksetaan edelleen. Suomalainen lainsäädäntö tulee pitkälti EU:sta ja mitä pidemmälle Euroopan alueen yhteneminen syvenee, sitä hankalampaa EU:sta eroaminen on. Olemmeko me itsenäisen Suomen puolesta taistelleiden lapset ja lapsenlapset todella luopuneet halusta hoitaa maamme asiat itsenäisesti? Vaikka EU:sta eroaminenkin tulisi kalliiksi, kannattaisi itsenäistymisen hinta maksaa uudelleen ja siirtyä suuryritysten ja suurten valtioiden määrittelemän politiikan ja pelisääntöjen kumartamisesta eri osapuolia hyödyttäviin valtioiden ja eri kokoisten yritysten välisiin suhteisiin. Itsenäisyyden myötä on mahdollista säilyttää ihmisarvo markkina-arvoa suurempana.

Sirpa Pursiainen, YTM

Aamulehti uutisoi 16.9.2010 piispainkokouksen keskusteluista, joissa käsiteltiin rippisalaisuutta. Piispainkokouksen mukaan rippisalaisuus on hyvä ja se estää papin kertomasta esimerkiksi pedofiilitapauksesta poliisille. Itse jäin kaipaamaan perusteluja ajattelulle.

Ymmärrän sinänsä pappien halun auttaa ja kuunnella rikoksen tekijää, mutta mielestäni armotekojen ulkopuolelle ei saa jättää rikoksen uhria. Itse sosiaalityöntekijänä toimiessani kohtasin erilaisia elämäntarinoita, sekä rikokseen syyllistyneitä että rikoksen uhreja. Pääsääntöisesti rikoksen julkituominen oikeusteitse merkitsi rikoksen tekijälle helpotuksen tunnetta, sillä jatkuva rikoksen salailu on psyykkisesti todella rankkaa. Jonkinlaisen rangaistuksen suorittaminen puolestaan toimii rikoksen tekijälle maanpäällisenä sovitustyönä, joka tukee ihmisen katumista teostaan ja voi eheyttää rikokseen syyllistynyttä ihmistä. Rikoksen tekijähän usein elää hyvin ambivalentissa tilassa tekojen ja arvojensa suhteen. Suurimman osan rikoksentekijöiden arvomaailma ei puolla rikosten tekemistä ja usein rikoksen taustalta löytyykin erilaisia riippuvuuksia kuten päihderiippuvuutta tai seksiriippuvuutta. Näin ollen ihminen toimii omien arvojensa vastaisesti ja pyrkii kieltämään aktiivisesti itseltään häpeän tunteet, joita kokee rikoksia tehdessään ja niiden jälkeen.

Mielestäni pappi ottaa hyvin vakavan eettisen riskin jättäessään armotekojen ulkopuolelle kaikkein heikoimman osapuolen eli uhrin. Oma oikeudentajuni ja Raamatun tulkintani ei ymmärrä tällaista toimintaa. Oikeudellisesti lastensuojelulain mukaan seurakunnan työntekijä on velvollinen tekemään lastensuojeluilmoituksen lapseen kohdistuvasta väkivallasta ja seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Lastensuojelulain mukaisen ilmoituksen tekemättä jättäminen voi johtaa syytteeseen virkarikoksesta. Mielestäni kaikkien osapuolten suhteen paras vaihtoehto olisi se, että vakavissa rikoksissa tieto poliisille menisi suoraan tiedon kuulijalta. Ihanteellinen tilanne on silloin, kun pappi voisi mennä yhdessä rikoksen tekijän kanssa ilmoittamaan ja keskustelemaan tilanteesta poliisille. Ilmoituksen tekeminen ei mielestäni tarkoita sitä, etteikö pappi voisi edelleenkin antaa psykososiaalista ja hengellistä tukea rikoksen tekijälle. Mielestäni kammiossa salaisesti papille rikoksen eli syntinsä tunnustaminen ei armahda rikoksen tekijää siltä psyykkiseltä taakalta, jota rikoksen tekijä kantaa sisällään, vaan päin vastoin salailun kulttuuri lisää tätä taakkaa entisestään. Eikö totuus ole enää se, joka todella armahtaa?

Sirpa Pursiainen, YTM

On hyvä, että köyhien eläkeläisten taloudellisesta ahdinkoa pyritään keventämään. Ensisijaisten etuisuuksien nostaminen on kaikin puolin järkevää politiikkaa, sillä sen avulla vähennetään päällekkäistä työtä Kelan ja sosiaalitoimen välillä, ja tämä on inhimillisesti katsottuna oikein eläkeläisiä ja sairaita kohtaan.

Kelan etuisuudet kriteereineen ovat haasteellisia monelle eri etuisuuksia hakeville. Nyt takuueläke tuo Kelan etuisuuksiin jälleen yhden eri etuuden, jota eläkeläisten pitää opetella hakemaan. Miksi ensisijaisesti ei nostettu jo olemassa olevia etuisuuksia; tällä toimenpiteellä olisi yhtä hyvin saatu vähennettyä toimeentulotukiasiakkuuksia? Mikäli etuisuus olisi haluttu kohdentaa vain eläkeläisille, olisi korotuksen kohteena voinut olla eläkeläisen asumistuki sekä olemassa olevat eläkkeet.

Eläkeläisten ja sairaiden köyhyyttä kuormittavat osaltaan terveydenhuollon menot. Mielestäni Kelan lääkemaksukaton tulisi olla porrasteinen tulojen mukaan, joka helpottaisi osaltaan pienituloisten ja paljon sairastavien taloudellista taakkaa. Samanlailla tulisi porrastetusti keventää pienituloisten omavastuuosuuksien määrää terveydenhuollon maksuissa, etenkin laitoshoidon maksuissa. Tutkitusti sosioekonominen asema vaikuttaa negatiivisesti terveyteen ja taloudellisen maksukyvyttömyyden vuoksi moni siirtää terveydenhuoltoon menoa, jolloin erilaiset sairaudet ovat ehtineet kehittyä jo pidemmälle. Vaikkakin julkisen terveydenhuollon menot katsotaan menoksi toimeentulotukilaskelmassa, on mielestäni väärin, että osa sairastavista joutuu turvautumaan toimeentulotukeen suurten terveydenhuollon kustannusten vuoksi.

Työkykyisiä tukevana uudistukena tulisi Kelan työmarkkinatukeen kehittää vuosittainen vapaantulon raja, jossa vain tietyn euromääräisen kuukausittaisen ansiotulon ylittävä osuus vähentäisi työmarkkinatukea ja vapaan tulon saavuttamisen jälkeen vähennys olisi aina 100%. Tämä mahdollistaisi erilaisten pätkätöiden vastaanottamisen, tukisi osallisuutta yhteiskuntaan ja ehkäisisi syrjäytymistä sekä loisi siltoja pidempiaikaiseen työsuhteeseen. Tämä uudistus tukisi nivelvaihetta etuisuuksilta työelämään siirtyessä ja korostaisi työn kannattavuutta.

Useimmissa köyhiin kohdistuvissa uudistuksissa kuitenkin unohdetaan tarkastella uusien etuisuuksien vaikutukset muihin etuisuuksiin, ja näin ollen etuisuuksista vain harvoin pääsevät hyötymään todellisesti köyhät, toimeentulotukeen oikeutetut. Kun Kela etuudet suurentuvat, huomioidaan ne aina tulona toimeentulotuessa. Toimeentulotuen saajien joukossa on edelleen tosiasiallisesti työkyvyttömiä, joiden pääsyä oikeiden etuisuuksien piiriin tulee tukea. Toimeentulotuki on reaalitalouden kehityksessä jäänyt jälkijunaan ja sitä tulee nostaa, kohdentaen samalla toimeentulotuen saannin edellytyksen oikeutusta työkykyisten saajien kohdalla aktivointitoimenpiteisiin osallistumiseen.

Sirpa Pursiainen, YTM

Aamulehdessä (3.8.2010) oli erinomainen artikkeli kansanterveysongelmista ja niihin vaikuttamisesta. Suomessa on tehty useita tutkimuksia, jotka osoittavat sosioekonomisen taustan olevan yhteydessä terveyteen. Taloudellinen niukkuus ja pitkäaikaistyöttömyys ovat tämän päivän suuret yleiset riskit syrjäytyä. Pitkäaikaistyöttömillä ongelmat usein kasautuvat, sillä sosiaaliset kontaktit vähenevät, mieliala laskee henkilön kokiessa itsensä kelpaamattomaksi työelämään, taloudellinen niukkuus stressaa ja suomalaisena ratkaisuna ongelmiin valitettavan usein ovat päihteet.

Yleisesti tiedetään myös se seikka, että useat narkomaanit ovat aloittaneet päihteiden käytön jo 12- vuotiaana. Valitettava tosi asia on myös se, että vaikka lainsäädäntömme mukaan alkoholia myydään vasta 18-vuotta täyttäneille, pitävät useat vanhemmat aivan normaalina yläaste ikäisten viikonloppu bileitä ja osa jopa ostaa lapsilleen itse juomat. Huumeita nuorille on helposti saatavilla, sillä useat nuoret tuntevat jonkun huumeita käyttävän. Vanhempien ja oppilashuollon tuki lapsille ja nuorille sekä varhainen puuttuminen ja ammatillisen avun saaminen ovat tärkeitä, mutta myös asenteiden muutosta tarvitaan. Poliitikkojen asenteissa muutosta tarvittaisiin alkoholiveron pikaiseen nostamiseen, sillä päihteiden käytöstä johtuvat kustannukset ovat nousseet rajusti veron laskemisen jälkeen.

Päihteiden käyttäjillä on usein mielenterveysongelmia, joista vain osa on diagnosoituja. Osalla oireet ovat alkaneet jo lapsena, mutta niihin ei ole puututtu; osalla on käsittelemättömiä traumaattisia elämänkriisejä ja osalle päihteiden käyttö on aiheuttanut mielenterveysongelmia. Mielenterveyspalvelut eivät kuitenkaan yleisesti tarjoa palvelujaan päihteiden käyttäjille. Palvelujärjestelmästämme on tullut hajanainen ja se hankaloittaa palveluihin pääsyä ja palveluiden piirissä pysymistä. Kansallisessa mielenterveys- ja päihdesuunnitelmassa esitetään mielenterveys- ja päihdeavohoitoyksiköiden yhdistämistä, jotta palveluita olisi saatavissa samasta toimipisteestä. Tällä hetkellä keskusteluapua ja motivointityötä päihteettömyyteen ovat tehneet mahdollisuuksien mukaan Matala, sosiaalitoimet, seurakunnan diakonit, järjestöt sekä avopäihdepalveluiden terveydenhuollon ammattilaiset. Henkilöstöresursseissa työn tärkeys ei näy.

Tällä hetkellä vankilassa on päihteettömiä osastoja, joihin vanki halutessaan hakeutuu. Käytännössä tämä tarkoittaa, että päihteitä vankilassa on saatavilla. Vaikkakin pitkäaikainen päihteettömyys vaatii aina ihmisen oman päätöksen taaksensa, mielestäni vankilatuomion tulisi olla pakollista päihdehoitoa sisältäen vahvan psykososiaalisen tuen. Tämä tottakai lisäisi vankilakustannuksia, mutta mikäli rikoksia tekevistä edes osa saataisiin päihteettömiksi sekä rikoksen polulta pois, se olisi koko yhteiskunnan etu. Narkomaani kun harvemmin rahoittaa toimintaansa työllä.

Olen pitkään ihmetellellyt rikosten tekijöiden, oikeuskäsittelyjen, vankeinhoidon ja kunnan sosiaalitoimen hyvin eriytyneitä maailmoja.

Oikeuden käsittelyajat

Suomessa oikeuskäsittelyt venyvät pitkään. Rikokseen syllistynythän saa olla yleisesti vapaalla jalalla, kunnes asia käsitellään oikeudessa. Välillä oikeudessa käsitellään jopa muutaman vuoden takaisia rikoksia. Tällä ajalla usealla rikolliselle kertyy lisää rikoksia. Kun puolestaan rikoksen tekijä valittaa käräjäoikeuden päätöksestä hovioikeuteen, jatkuu vapaalla oloaika edelleen. Jälleen mahdollisuus uusiin rikoksiin.

Tuomiot

Rikoksista annettavat rangaistukset etenkin lapsen seksuaalisista hyväksikäytöistä ovat mielestäni suhteettoman alhaiset verrattuna elinikäisiin traumoihin, joita uhrit saavat. Lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön syyllistynyt voi olla seksiriippuvainen ja piittaamaton tuomiosta. Kuinka karmaiseva tosiasia onkaan, että seksuaaliseen hyväksikäyttöön syylistynyt saa olla vapaalla ja voi syyllistyä edelleen samoihin tekoihin odotellessaan tuomiota!

Vankilassa

Vankilassa puolestaan vangittu voi valita itselleen niin kutsutun päihteettömän osaston. Vankilassahan muutoin päihteiden käyttö vaikuttaa olevan karmaisevan yleistä. Kirjesalaisuus takaa erilaisen tavaran kulkeutumisen vangeille. Mielestäni vankilassaoloaikana voitaisiin velvoittaa pakkopäihdehoitoon tarvittaessa.

Vankilatuomion lyhyydet ja olot vankilassa

Ensikertalaisen ja hyvin käyttäytyvän vangin tuomiohan lyhenee. Kun jo ennestään tuomio on ollut joissakin rikoksissa suhteettoman lyhyt, ei oikeustajuni ymmärrä käytäntöä laisinkaan. Elinkautinen ei Suomessa tarkoitakaan oikeasti elinkautista. Suomalaisessa vankilassa olot toden totta ovat paremmat kuin vanhainkodin hoivaosastolla tai pienen kunnan terveyskeskuksessa.

Keskustellessani Suomalaisesta oikeuskäytännöstä ja sen toimimattomuudesta kansainvälisten ystävieni kanssa ja kierrettyäni muutamassa vankilassa sekä Suomessa että ulkomailla en voi käsittää nykyistä tilannetta, eikä sitä ymmärrä myöskään ulkomailla asuvat ystäväni.

Vankilasta kotoutuminen

Kun vanki kotiutuu vankilasta, saattaa kriminaalihuolto olla henkilön tukena, mikäli vanki on edelleen valvonnan alla. Kun valvonta loppuu tai mikäli valvontaa ei ole määrätty, on vanki täysin vapaalla jalalla ja ilman hoitokontaktia. Usein asunnottomana ja työttömänä…ja uusi rikosten kierre usein valitettavasti alkaa.

Ikääntyneiden määrä Suomessa tulee kasvamaan lähivuosina huomattavasti. Valvira selvitti vanhustenhuollon tilaa lähettämällä kyselyn ympärivuorokautista hoitoa tai hoivaa vanhuksille tarjoaville laitoksille. Kyselyn alustavien tulosten mukaan Sosiaali- ja terveysministeriön suosituksen mukainen henkilöstön vähimmäismitoitus toteutuu kahdessa kolmasosassa kyselyyn vastanneita laitoksista ja yli 10% laitoksista on suositeltua vähemmän henkilökuntaa hoidettaviin nähden. Selvityksen mukaan joka neljännessä laitoksessa kaikki ammatilliseen henkilökuntaan kuuluvat eivät täytä kelpoisuusehtoja. Valviran näkemyksen mukaan henkilökunnan määrä suhteutettuna hoidettaviin ja ammatillinen pätevyys ovat perusedellytyksiä hyvän hoidon ja hoivan toteutumiselle.

Tampereella on suunniteltu yhteiskunnallista yritystä Koukkuniemeen. Yleisesti sosiaalisen yrityksen ja yhteiskunnallisen yrityksen välillä ei ole selkeää eroa. Yhteiskunnallinen yrityksen käsitettä on käytetty euroopassa yleisnimikkeenä, joka muistuttaa suuresti merkityksiltään suomalaiselta nimikkeeltä paremmin tunnettua sosiaalista yritystä. Sosiaalisen yrityksen tavoitteenahan on työllistää vajaakuntoisia ja pitkäaikaistyöttömiä. Vaikkakin yhteiskunnallisia yrityksiä Britanniassa ja muualla Euroopassa ovat kohdentuneet henkilökohtaisiin palveluihin, kuten ikäihmisten palveluihin, en näe yhteiskunnallista yritystä ratkaisuna Koukkuniemen tilanteeseen, sillä sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädäntö sanelee tarkasti kelpoisuusehdot. Kunta on vastuussa palvelun laadusta ja riittävyydestä, vaikka kuinka ulkoistaisi ikäihmisten palvelut.

En voi olla ihmettelemättä palvelujen suurta ulkoistamisen halukkuutta Tampereella. Millaisia kytköksiä päättäjillä itsellään on palveluja tarjoaviin yrityksiin? Tulevaisuudessa ikäihmisten palvelujen tarve tulee räjähtämään ja yksityisiltä markkinoilta kunnat joutuvat varmasti ostamaan tulevaisuudessa paljon palveluita. Kun palvelutarve kasvaa ja on kunnan vastuulla tarjota riittävät palvelut kuntalaisille, syntyy silloin myyjän markkinat, eli hintaa voidaan helposti nostaa.

Mikäli yhteiskunnallista yritystoimintaa halutaan kokeilla, tulee sitä kokeilla terveiden parissa, jotka haluavat ostaa hyvinvointipalveluita. Laitoshoitoa tarvitsevat ovat vahvan tuen ja avun tarpeessa olevia ja heidän hoitamisensa vaatii siihen määriteltyä ammattitaitoa. Tällä hetkellä vanhainkodeissa olevat ovat rakentaneet maamme ja sen hyvinvoinnin, ja he ansaitsevat hyvän ja laadukkaan hoidon!

Hoitohenkilökunnan määrän laskeminen Tampereella tuntuu olevan myös hyvin haasteellista. Hoitohenkilökuntaanhan tulee laskea hoitotyötä tekevien määrä. Tamperelaisessa laskennassa hoitohenkilökuntaan kuitenkin tipahtaa helposti mukaan paperitöitä tekevät osastohoitajat ja sihteerit sekä siivous-, ja ruokahuollollista työtä tekevät laitoshoitajat. Kunnallisen vanhustenhuollon laadun ylläpitämisessä sekä johtamisessa, avohoidon turvaamisessa sekä palveluasumisen ja apuvälineille sopivien asuntojen turvaamisessa olisi riittävästi haastetta kunnalle, eikä tästä syystä kannattaisi tilannetta lisää hämmentää uudenlaisilla yritysmuodoilla.